perjantai 1. heinäkuuta 2016

Treenejä, taas..

Jälleen postausta meidän treeneistä. Aika kuva painotteista tällä kertaa, johtuen ihan siitä että mulla on vähän kiire kirjoittaa tää postaus.


No joka tapauksessa eilen oltiin estetreeneissä Maijalla, mutta treenit piti Maijan sijasta Mimi. Treenien aiheena oli erilaiset kiemurat, ja kaarevat tiet. Paljon laukan vaihtoja siis. Ensin mentiin 2-4 esteen tehtäviä, ja sitten 14 hypyn rata.


Ensin menin Allulla. Ensimmäiset estertreenit kahteen viikkoon. Allu on saanut koko tämän ajan lepuuttaa selkäänsä. Vähän jännitti-, ehkä pelottikin ennen treenejä. Mielessä olli että mitä jos se onkin edelleen jumissa. Toki sillä kävi hieroja ja se sai kevyttä tekemistä viikon. Juuri niinkuin hieroja neuvoi, mutta silti. No, pelko osoittautui turhaksi. Allu tuntui tosi hyvälle, se oli inan laiska mutta se johtuni siitä että pojat olivat viettäneet päivän laitsalla, ja jostain syystä niillä oli joku pakottava tarve vetää hirveät laukkarodeot pitkin laidunta.




Pientä väsymystä lukuun ottamatta selvittiin parilla ohi menolla, jotka johtui musta, ei siitä että Allu olisi haluton hyppäämään. Eka rata meni ihan hyvin, esteet olivat n. 90- 100 cm. Enempää niiden ei tarvinnutkaan olla, ihan sopiva korkeus  tauon jälkeen. Tultiin rata vielä toiseen kertaan, mutta vika este oli meiltä "salaa" nostettu metrikymppiin, ja se meni hyvin myös, varmaan juuri siksi etten huomannut että se oli nostettu :D. Hyvät treenit siis kaikin puolin. Tästä on mukava jatkaa pikkuhiljaa taas kisojakin kohti.





Mariorilla onkin huomenna kisat, joten sillä, tehtiin kaikki alkujutut, mutta ei hirveästi toistoja, ja sitten mentiin rata joka oli 100-110cm, ja siinäkin taisi jotkin esteet nousta radan aikana, osa esteistä kun mentiin siis 2 kertaa niin niitä nostettiin välissä. Yksi pysty tosi tiukalla kaarteella oli pojalle vaikea, ja se otettiin kaksi kertaa alas, mutta muuten sujui hyvin. Se mihin pitää huomenna keskittyä on, ettei se pääse isolla nurmikentällä kiihtymään liikaa, muuten se on nyt sillä tuulella että minähän menen yli mistä vaan. Toivotaan että huomenna se on yhtä hienossa vireessä kun eilen!









Ei kommentteja :

Lähetä kommentti