keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tiistai treenien merkeissä jälleen

Kuten otsikkokin kertoo, estetreeni postausta tähän kohtaan luvassa. Eilen oltiin siis taas Maijan treenailtavina ja hyvinhän se meni. Allu oli aika kiva heti kun sen sai alkuverkoissa pehmenemään.

Mentiin pari rataa, ensimmäinen n. 90-100 cm ja viimeinen 100-120cm. Videolla pätkiä jälkinmäisestä. Video on siis tehty instaan joten siksi se on tuommoinen klippi viidakko. Sen verran siitä kuitenkin saanee selville, että hyvinhän se meni. A oli jotenkin tosi kiva ratsastaa. Rento ja rauhallinen. Mulla ei oikeastaan ole kauheesti muuta sanottavaa kuin että meni huippu hyvin.


Viikonloppuna sitten kohteeksi riders inn, ja yksi 3-tason nuorten 110cm luokka ja siitä jatkuu matka heppamessuja kohti. Hevosmessujen jälkeen jätetäänkin sittenkin Ypäjä välistä, ja suunnataan hevosmessuista kahden viikon päässä siintäviin Ainon ekoihin ulkokisoihin. Näin päin parempi, sillä Ainossa olisi taas saatavilla 115cm luokka joita haluan alle ennen 120cm tasoon siirtymistä.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Mercedes Benz Aino Masters

Perjantaina auton nokka suuntasi klo 06.00 kohti järvenpäätä ja Ratsastuskeskus Ainoa. Aikainen lähtö siis. Menimme hyppäämään kansainvälisten kisojen yhteydessä olevat pari kansallista luokkaa, 105cm ja 115cm. Ensimmäinen 115cm, joka päätettiin ottaa jotta olisi helpompi mennä se 115cm myös kahden viikon päästä hevosmessuilla.

Aloitetaan puhumalla 105cm luokasta. No, muuten kisapaikalla kaikki toimi hienosti mutta verkka oli melko kaoottinen. Siksi hevosen keskittymiskyky ei ollut parhaimmillaan 105cm luokan alussa, ja otettiin eka este alas. Muuten rata oli hyvä. Yksi virhepiste tuli ylitetystä enimmäisajasta. Olin kuitenkin tyytyväinen tasaiseen ja hyvään rataan. Enkä mää näihin kisoihin oikeastaan edes sijoja tulut hakemaan, lähinnävain vähän "isommilta areenoilta" ratoja hevosmessuja ajatellen.



Sitten oli 115cm luokan aika. Verkka oli taas vähän mitä oli, tosin otettiin varkassa vahingossa lähemmäs 130cm okseri, oho. No A hyppäs sen tosi nätisti joten mikäs siinä. Siitä sitten radalle. Radalta otettiin  neljä puomia eli 16vp. Noniin, ennen kuin joku miettii että olipa huono, niin ei ei ollut. Kolme puomeista oli sellaisia jotka olisi ihan yhtä hyvin voineet jäädä tulematta. Täysin hipaisu puomeja. Vain viimeinen este tuli syystä, joka oli huono paikka.
Viimeistä estettä lukuun ottamatta kaikki paikat ja askeleet oli täydellisiä. Ja mulla ei koskaan oo ollut radalla noin kuuliaista hevosta joten jäi aivan huippu fiilis. Ja kuten videolta tosiaan näkee, puomeista vain viimeinen putosi oikein kunnolla, ei se noita muita ottanut mitenkään keilaamalla, vaan pienestä jalka virheestä.

Nyt vaan jatketaan puomeja, kaveletteja ja jumppasarjoja niin saadaan voimaa hyppyyn ja tarkkuutta jalkojen nostelemiseen. Kyllä se siittä lähtee. Korkeutena 115cm ei ole meille mitenkään paha. Nyt vain messujen jälkeen niitä hyviä 110cm ratoja alle, niin eiköhän se 120cm sieltä kesän aikana saada ohjelmaan. Mikäli vain terveinä ja kunnossa  pysytään.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viime viikon estetreenit pähkinänkuoressa

Tässä on taas ollut kaikenlaista ja flunssakin painaa, mutta tänään saatte pienen priiffauksen viimeviikon torstain ja perjantain treeneistä. Torstaina siis rikottiin kaksiviikkoa kestänyt "hyppytauko" ja perjantaina meillä oli ekaa kertaa Niken treenit.

Aloitetaan torstaista. Torstaina oli tuttuun tapaan Maijan treenit. Ja no, meni paremmin kuin olisin odottanut. Itse olin tosin jo tuolloin flunssainen joten oma tekeminen ei ollut niin täyttä kun olisi voinut. Muutenkin huomaa että flunssailun takia on jääneet lihaskuntotreenit liian vähiin. Mutta kaippa tää taas tästä kun tervehdytään. No, pari ohimenoa tuli radan ensimmäiseen esteeseen syystä että laukka. Niin, Allulla kun on tapana kerätä kierroksia ja välillä kaahia niin sitten kun saankin sen kuulolle otan sen liian pieneen laukkaan. Tällöin hyvä peruslaukka katoaa ja hyppyyn ei jää voimaa. Eli sitä kultaista keskitietä etsimään, kaahotuksen ja sipsutuksen väliltä. Nyt tosin oma kenttäkin sulana joten pääsen tekemään paljon puomi ja kavaletti työskentelyä. Muuten tosiaan meni ihan kivasti, ja tosiaan ohimenoja ei tullut kun otin sille ensimmäisellekin esteelle kunnon laukan enkä jäänyt liikaa pitämään. Video ehkä hieman sekava, pahoittelut siitä.



Perjantaina sitten tosiaan oli vuorossa eka kertamme Niclas aromaan treeneissä. Ihan hirveästi ei sanottavaa ekoista treeneistä jäänyt, niinkuin aika harvoin jää. Olen sitä mieltä että täytyy käydä vähintään toinen kerta ennenkuin voi sanoa että tykkääkö vaiko eikö. Eli uudestaan täytyy mennä. Mutta tuohon laukkaan kiinnitettiin näissäkin treeneissä vähän huomiota tai enimmäkseen siihen että jään pökittämään vatsalihaksilla laukkaa vastaan. Eli enemmän joustoa omaan kroppaan.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Koulua ja pari kavalettia

Eilen oltiin tosiaan yli viikon jälkeen viimein maneesilla. Otettiin suosiolla koulu/puomi tunti, ja huomenna mennään sitten hyppäämään. Oli tosiaankin järkevää aloittaa koululla, sillä A oli alkuun ihan höpö. Kyttäsi muka kaikkea eikä tahtonut suostua kävelemäänkään. Alkuravitkin se veti ihan jännittyneenä, pää ylhäällä ja selkä notkossa. Onneksi ei siis tultu hyppäämään. Se ei varmaan olisi edes mennyt esteistä yli kun kaikki oli niin jännää.




Noh, sitten tultiin päivän tehtävälle, joka oli neliö jonka joka kulmassa oli kaksi kavalettia. Tätä tehtiin ensin harjoitus ravissa niin, että mentiin kavalettien leveämmästä päästä. Kun tämä sujui, lyhennettiin ravia ja siirryttiin kapeampaan päähän. Alkuun A oli hätäinen mutta alkoi pian kuunnella. Vaihdettiin suuntaa ja tehtiin samaa toiseenkin kierrokseen.



Sitten annettiin hevosten hetki kävellä jonka jälkeen sama homma laukassa. Laukassa A oli jo tosi hyvä. Maijakin kehui kuinka sain sen pysymään suorana, ja muutamalla toistolla kavaletitkin sujui hyvin. Eli loppuen lopuksi Allu saatiin aika kivaksi, vaikka alku ei lupaavalta näyttänytkään. Huomenna sitten hyppäämään, ja perjantaina myös.






Lopulta Allu oli näin rento.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kun vihdoin kuvaajan sain

Viimein ja pitkästä aikaa kuvia. Kaikkien videoiden keskelle kuvia. Ihanaa. On oikeesti kiva välillä päästä postaamaan kuviakin.



Kerrotaanpa nyt alustukseksi miten viikkomme on kulunut. No ei kovin hyvin. Nimittäin äiti oli tämän viikon lapin lomalla ja siksi ei päästy maneesille. Ei tosin olisi ehkä päästy muutenkaan, sillä täällä on ollut niin kamalat kelit ettei kopin kanssa olisi välttämättä uskaltanut edes lähteä. No, huonot kelit pitivät myös mut poissa hevosen selästä. Tiistaina vähän ratsasteltiin, torstaina oltiin menossa heittämään lenkki mutta 20m tallista meinattiin kaatua. Oli satanut lunta jään päälle, lumi oli jotenkin niin tahmaista että tilsakumeista huolimatta jäi tilsoiksi. No, tilsat ja jäätikkö: eihän siinä pystyssä pysy. Eli se siitä. Ensi viikolla äiti on onneksi luvannut viedä meidät kaksi, ellei jopa kolme kertaa maneesille.



Viimein tänään lauantaina oli yksi pelto siinä kunnossa että päästiin liikkumaan kaikissa askellajeissa. Ihan vaan menin kaikki askellajit ympyrällä läpi. Ei mitään vaativaa näin pitkän "tauon" päätteeksi.





Ravissa A oli aika lunki ja hyvä. Laukka oli aika huonoa, mutta se oli ihan ymmärrettävää kun ei oltu laukattu yli viikkoon. Mutta heti kun sain pari hyvää askelta laukkaa kehuin ja otin raviin. Ei mitään tämän vaativampaa. Ehkä huomenna sitten vaadin jo enemmän. Tänään halusin vain jumppailla hevosta kevyen viikon jäljiltä. Ihan loppuun otettiin vielä venytystä ravissa, ja A vastasi venytyksiin hyvin.





Loppuun vielä vähän tulevaa kisakalenteria:

24.3.- Aino, 105cm & 115cm

1.4.- Riders Inn 110cm & 110cm
9.4.- Hevoset Messut 115cm



tiistai 7. maaliskuuta 2017

Musiikkia elämään

Nyt olisikin luvassa vähän erilainen postaus. Nimittäin puhutaan musiikista, ja te saatte pienen listan kappaleista mistä minä pidän. Kaikki kappaleet ei todellakaan ole mitään uusia, mutta mulle joko tärkeitä tai muuten kestosuosikkeja. Jokaisen biisin alle olisi tarkoitus laittaa pieni perustelu miksi se on listalle päätynyt.

Ja mistä idea tällaiseen postaukseen, en tiedä. Musiikin kuuntelu on vaan aina ollut mulle tärkeää. Autossa mulla on aina musat tikulta tai spotifysta. Huoneestani löytyy kuusi osainen kaiutin setti ja tallissa toki omansa. Bluethoot kajareitakin löytyy muutama erilainen. Joka lähtöön omansa. Kesällä tulee kentänlaidallakin pidettyä kajaria. Joten koska rakastan musiikin kuuntelua, niin siksi tämä postaus.


Ruger Hauer, ah, yksi jättisuosikki. Oli vaikea valita yksi kappale, mutta tässä. Ruugerin viimeisen levyn viimeinen kappale. Antakaa mahdollisuus jos ette ole ennen kuunnelleet, ei kevyintä musiikkia mutta hyvää. Ihan viimeiseksi kappaleeksihan jäi Koomaan, mutta Auf Wiedershenistä voi jo kuulla jäähyväisten kaiun. Itselle oli "kova" paikka kun Ruger Hauer lopetti. Kovasti tästä Pyhimyksen, Paperi T:n ja Tommishockin muodostamasta triosta pidin. Ja toki kaikista näistä artisteista pidän ihan erikseenkin. Yhdessä näissä oli vaan jotain vielä enemmän. Ruger in peace.



Tässä ihan tuoretta suomiräbää. Lika-Akia eli itseasiassa Pyhimystä eri taiteilija nimellä. Tarttuva biisi. No tykkääjät tykkää.


No pakkohan se oli Spektiäkin tähän lyödä. Spektin tuotantoa on hyvä kuunnella kun kun ilta on pääsemässä hyvään vauhtiin. Toisin sanoen, Spektiltä löytyy kattava arsenaali ryyppylauluja.


Jos Chicago Blackhawks sanoo jotain niin sanoo varmasti tämäkin. Ja mikäs sen parempaa ennen kisoja kuunneltavaa kun maalibiisi?


Sitten gasellit. Omia suosikkeja tämä porukka. Livenäkin tullut useampaan otteeseen nähtyä. Ja ihan parasta energiaa. Suosittelen tutustumaan tuotantoon laajemminkin.


Sitten astetta vanhenpaa. 2Pac, no varmasti monelle tuttu, ja jos ei niin äkkiä yleissivitystä korjaamaan. Ghetto Gospel on mielestäni 2pacin parhaita biisejä.


Tässä jälleen yksi bilebiisi, jossa tarttuva biitti. Sanoista viis biitti vie. Ja tokihan, propsit siitä että kyseessä on Mäk Gäliksen tuotantoa, "Gallen veljeksistä" se itselleni mieluisampi artisti.


Ja mitä olisikaan elämä ilman Eppuaja. Ainakin paljon vähemmän kultaisia klassikkoja ja yhteislaulu biisejä. Aina tulee lapsuus ja automatkat mieleen. Radiosta tuli aina Eppuja. Täytyy myöntää että Eput elokuvankin kävin katsomassa.

Noniin, siinä. Melko räppi painotteinen, myönnetään...:D

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Treeniä, treeniä ja pari sanaa kisoista

Tosiaan torstaina oli tuttuun tapaan estetreenit jotka menivät hyvin. Otettiin Vähän isompaakin hyppyä. Ja rataa n. 100-115cm korkeudella. Kun Allun sai odottamaan niin sujui todella hyvin. Mutta tunnista itsessään ei kauheasti ole kerrottavaa, vaan enemmin siitä mitä Maijan kanssa pölöteltiin treenien jälkeen.

Mietittiin mm. miten A kannattaisi ratsastaa ennen kisoja. Mietittiin ettei välttämättä olisilainkaan pöllömpi homma ratsastaa silllä esteitä ennen kisoja. Siis kilpailuja edeltävänä päivänä. Se vaatii niin paljon toistoja ja on tosi energinen, joten pienten esteiden hyppely ennen kisoja ei välttämättä olisi hullumpaa. Se saattaisi jaksaa paremmin keskittyä kisoissa.

Lisäksi päätettiin että tie vie tänäkin vuonna Hevosmessuille. Ja ensikuussa starttaamme messuilla nuorten hevosten 115cm luokan, mikäli kaikki siis menee suunnitelmien mukaan. Eka 115cm ennen sitä kaydään ottamassa Ainossa kolmen viikon päästä.

Niin, kisoista ei tule erikseen postausta, silä poistin vahingossa ratavideot. Kooste ja pieni selostus on kuitenkin meidän instasta (@suomimies.ja.puolanpoika) luettavissa ja katsottavissa.