lauantai 27. kesäkuuta 2015

Salo Horse Show

Noniin, videot tubessa ja kaikki kunnossa, ei muuta kun postausta kehiin. Torstai ammuna klo 5.00 lähdimme kohti saloa. Itse kilpailut alkoivat kahdeksalta. Ensimmäisenä oli vuorossa 80cm luokka joka oli avoin suomenhevosille.



Tässä luokassa saimme tulokseksi 4vp perusradalta joka riitti sijoitukseen 8/15. Alas tuli sarjan ensimmäinen, hevosen huolimattomuudesta johtuen, mutta sarjan toiselle saatiin hyvä skarppaus. Muuten rata sujui ilman epäröintiä, hyvin tasaisesti. Hevonen ei koheltanut tai koohonnut, vaan oli kokoajan kuulolla laukaten voimalla eteenpäin, ja kääntyen suurin piirtein ajatuksesta.

Kasikympin jälkeen oli vuorossa 90cm jossa oli likemmäs 60 lähtöä. Mariori tiputti tässä luokassa takasilla tuon 3. esteen. Varmaan videolta huomaa että se epäröi sille hieman, ja niin se epäröikin. Olen varma että tuokin este olisi mennyt puhtaasti ellei meitä edeltävä ratsukko olisi sille kieltänyt. Kun odoteltiin jo kentän puolella vuoroamme, rataa suorittava hevonen kielsi tuolle esteelle ja ratsastaja tippui. Mariori siis hieman katseli onko siinä esteessä jotain pelottavaa, ja tuli sen vaerran pohjaan että takaset tiputti. Mutta tältäkin radalta muut esteet hyvin, ja erityistyytyväinen olen tuohon sarjaan! Oltiin nopeimpia ei uusintaan päässeitä, eli tuloksissa heti uusintaan päässeiden jälkeen sija oli muistaakseni 34. 
Ratamestarihan näissä kisoissa oli saksalainen Eckart Heuer, ja ysikymppi oli ehdottomasti vaikei mitä ollaan menty, ja itseasiassa vasta 4. 90cm Mariorilla.

Kyllä toi vaan on nopea kaveri tuo Marsu, ja nyt kun on alkanut varmuuttakin tulemaan, niin todellakin uskon että tuolla hevosella on vielä paljon annettavaa.



Seuraavat kisat olisi sitten ensi vkloppuna ja sinne vain mariorilla, ja 8.7 olisi seurakisat joihin olen aatellut mennä sipsillä vetämään helpot luokat. Varmaan 70 ja 80cm, tärkeää olisi nyt että mä saisin luoton itseeni Sipsin kanssa kuntoon, siitä se homman rullaaminen tällä hetkellä oikeastaan on kiinni, eli siksi noin pienet luokat.
80cm

90cm

torstai 25. kesäkuuta 2015

Koulutuuppailua

Hurraa! Pitkästä aikaa joku kuvaili meidän kouluvääntöäkin että saan blogiin välillä muutakin kun este -ja kisapostauksia. Nämä kuvat on siis eiliseltä, tänäänhän oltiin Mariorin kanssa Salo Horse Showssa ja sieltä postausta tulossa heti kun saan videot tubeen.


Suloinen(ko)?




Laukkoihin olin ihan suhko tyytyväinen, enemmän olisi takana saanut olla voimaa mutta sain ponin kuitenkin kasattua pitkästä laahauksesta tiiviiksi paketiksi.


Ravissa saatiin välillä oikeinkin mallikkaita pätkiä. Eiköhän tää koulupuolikin ala tästä pikkuhiljaa rullata paremmin.





Mariorin taas otin kisoja ennen vain kevyesti, ja se olikin todella kiva ratsastaa tiistain ratsutuksen jäljiltä. Sain myös paljon hyviä vinkkejä miten toimia sen kanssa jatkossa.
 





Vasen sujui oikeaa paremmin, mutta tällä meidän vaikeammalla, eli oikeallakin kierroksella se alkoi jo vähän hakea muotoa, eikä viipottanut pää pilvissä.


Ei oo tainnut ikinä ennen mulla kulkea näin kivasti...



Enpä muuten ole tainnut blogissa vielä kertoa mitä mä teen syksyllä. Mullahan loppui peruskoulu tänä keväänä, ja yhteishaussa hain ykkös valintana Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan sisustusalalle. Pääsykokeet meni hyvin, ja sain paikan (joita ei kovin montaa jaettu). Eli sisustusartesaanin opinnot kutsuu syksyllä, ja kotoahan mun ei tarvitse pois muuttaa, joten blogi säilyy ennallaan. :)

Kommentti kommentista!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Maanantain hyppelyt

Mariorin kanssa tosiaan hypittiin maanantaina, eilen sillä oli ratsutus ja tänään otetaan sitten kevyesti sillä huomenna matkamme käy kohti Salo HorseShowta. Jos joku Salossa on kilpailuja katsomassa niin meidät voi bongata luokasta 1b (80cm, avoin suomenhevosille) ja 2 (90cm, avoin kaikille). Sipsi ei näihin kisoihin lähde, sillä se meidän "tapaturma" sattui tuolla, ja en koe jäkeväksi silloin tuonne lähteä. Sipsillä meen ysikymppejä taas kun koen itse siihen olevani "valmis". Seuraavat kisat Sipsin kanssa ovat luultavasti 5.7.

Mutta nyt niihin Mariorin maanantai treeneihin.

Kovaa, kovempaa...me mennään täysillä.


Hei mamma, tehdäänkö itsari?


Osasi Mariori sitten noita lämmittely esteitä mennä ihan sillain oikeillakin mittasuhteilla.





Sitten alettiin mennä tätä meidän pelottavaa etettä joka oli lähinnä kasa kaikkea. Mariori kuitenkin hyppäsi tota kummastakin suunnasta ilman mitään ongelmia. Eipä kisoissa pitäisi esteiden pelottaa.


sarja a-osa

sarja b-osa






Lemppari kuva. :)




Rataakin mentiin ja siihen olin suunnitellut kaikkia sellaisia juttuja mitä on ollut nyt kisoissakin usein. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä sitten huomenna! :) Ja meitä saa muuten tulla kisoissa moikkaamaan jos haluaa!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Minä ja Sipsi?

Niin, nyt se postaus musta ja Sipsistä, mitä on tapahtunut, miksi postaukset ovat keskittyneet enemmän Marioriin?

Sieltä salosta, siitä metristä jossa puomi jäi jalkoihin pyörimään tuli meille ongelmia. Mulle tuli arkuutta, ja koska itse arkailen se tarttuu poniin. Salon kisojen jälkeen saatiin ysikympistä kielto. Se sai omat hälytyskellot soimaan, ysikymppi ei ole sipsille mikään vaikea juttu, tajusin kuinka paljon toi kompurointi oikeasti itseenikin vaikutti.

Niimpä 18.6 suuntasimme kohti lempäälää, meille täysin vieraalle ihmiselle yksityisvalmennukseen. Ajattelin että täysin tuore näkökulma voisi olla meille hyödyksi ja sainkin tuosta valmennuksesta paljon eväitä jatkoon. Tehtiin tässä valkassa paljon sileä vääntöä, ja pitkästä aikaa sain Sipsin ihan oikeeseen peräänantoon.



1. Mun pitää uskaltaa pyytää Sipsiltä enemmän, päästän sen nykyään liian helpolla. Sen pitää käyttää itseään aktiivisemmin, enkä saa antaa sen luikerrella etupainoiseksi.
2. Laukan laatu! Laukkaa pyörivämmäksi.
3.Iteluottamusta ratsastajalle.

Positiivista palautetta:
-Oma ratsastus asento (istunta, jalka, kädet...) ovat kunnossa.
-Sipsillä on teknisesti hyvä hyppy joka riittää metrin radoille, jos laukka vaan saadaan kuntoon.
-Vaikka Sipsi ei mikään esteratsu ole rakenteeltaan, se tykkää tehdä asioita, se tykkää tehdä asioita just mun kanssa. Vaikka se joutuu moneen muuhun hevoseen nähden tekemään paljon enemmän työtä, se haluaa tehdä.
-Mulla ja hevosella on selvästi syvä suhde.

Tämmöstä jäi käteen tuosta valmennuksesta. Paljon käyttökelpoisia juttuja.

-----
 

Tänään mulla olikin sitten kotona estevalkka meidän vakkarivalmentajan Maijan ohjeistuksella. Meni jo tosi paljon kivemmin itseni osalta. Mentiin aika matalia, ja treenattiin oikeaa ponnistus paikkaa puomien avulla. Jäi omalta osalta tosi hyvä fiilis kun aloin itse aueta kaikista lukoistani. Niinkun Maija sanoi, niin mun pitää tulla melko "röyhkeesti" esteelle. Kunnon laukkaa ilman himmailuja, mutta myös ilman että päästän ponin pitkään etupainoiseen laukkaan. Lopussa aloin itse tätä hiffaamaan, ja tultiin sarja todella kivasti.

Molemmissa valkoissa mietittiin, että otan aikaa itselleni, ja seuraavissa kilpailuissa Sipsillä otetaan joku 80cm joka on sille tosi helppo ja haetaan sitä luottamusta takaisin. Sen jälkeen jatketaan taas ysikymppien parissa. Mutta täytyy nyt katsoa miten tilanteet kehittyvät. Seuraavat kisat Sipsillä menee jonnekkin parin viikon päähän, sillä ensi viikolla hevoset täytyy rokottaa. Jos tuntuu siltä että se ysikymppi omalta osaltani menee, niin voidaan mennä se, mutta jos olen yhtään epävarma menemme kasikympin. En halua meille mitään isoa ongelmaa ysikymppeihin, koska se on meille semmoinen peruskorkeus joka on mennyt tällä kaudella hyvin, joten menen mieluusti sen kasikympin ja haen luottamusta, kun että haen hylyn ysikympistä.

Tässä siis vähän pohdintaa Sipsisiin liittyen. Ongelmat onneksi alkaneet korjaantua, siitä ei voi kiittää muutakun sitä että tajuttiin mennä heti ammattilaisten silmän alle kun ongelmat alkoivat, eikä koitettu korjata niitä vääntällä väkisin itsekseen. Nyt asiat alkaa taa olla sillä mallilla että uskallan alkaa hyppiä ihan itsekkin, koittaa pärjätä yksin, en siis tarkoita etten ottaisi vlmennuksi, tottakai otan. Tarkoitan yksin pärjäämisellä sitä, että uskallan ehkä taas hyppiä ilman että joku kokoajan ohjeistaa, niin kuin kisaradoillakin hypätään. Mulla alkaa taas olla se tunne takasin, se tunne ton ponin kanssa että meidän ajatukset kohtaa!



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kummajaiset kuvina

Nyt sain kuvia kummajaisista, joten kuvapostaus tähän väliin. Huomenna asiaa mun ja sipsin tän viikkoisesta valmennuksesta! :)