torstai 1. toukokuuta 2014

Kisoihin valmistautumista

Tänään oli molemmilla hepoilla hyppy päivä Sipsillä kevyempi ja Marsulla rankempi ja samalla myös vikat estetreenit ennen sunnuntain kisoja. Kisoja joista en ole maininnut täällä blogissa. Ihan sen takia etten ollut menostamme varma, mutta nyt ollaan menossa. Ktlle 70-80cm luokkaan molemmilla. Ja ilmoitettakoon nyt sekin että olen saanut nyt päätöksen niistä aluekisoistakin aikaiseksi. Menen Sipsillä 90 senttiin. Valmentajankin kanssa asiaa mietittyäni päädyimme siihen että kyllä me Sipsukan kans siitä selvitään. :) Mutta noihin aluekisoihin on onneks aikaa vielä treenailla.

Tänään molemmilla hepoilla oli hyppy päivä, eilen oli kouluilupäivä. Menin Sipsillä helpompaa kasi tehtävää kun sillä oli maanantaina se valkkakin jo. Eli pähkinänkuoressa keskellä kenttää oli ristikko ja päädyissä puomit. Sitten tolla tehtävällä säätelin laukkaa tosi hitaasta tosi nopeaan. Ja se nopea olikin sellaista nopeaa jota poni saisi pinkoa uusintaradallakin niin vois mennä aika hyvään aikaan uusinta. Laukatkin vaihtu aika hyvin ja jäi hyvä fiilis tästä vikasta hyppy kerrasta.





Kädet..? En minä tiedä mitä ne tekee...:D

Mariorilla lämmittelin samalla tehtävällä kuin sipsillä, mutta koska Marsulla ei ollut vielä hyppykertoja tältä viikolta tein tehtävästä haastavamman viemällä päätypuomien tilalle pystyt ja tekemällä keskelle okserin. Poika oli aika ajoin hiukan laiska, mutta virkistyi ja saatiinkin hyviä hyppyjä. Poikakin laukkas tuota tehtävää ja vaihteli esteen päällä laukkoja.



Tämän päivän hyppelyistä jäi siis aika kivat fiilikset. Onnistui ei voi muuta sanoa. Ja hyvä tehtävä tuo kahdekikko. Siihen saa niin paljon sisällytettyä...tempon vaihtelut, laukanvaihdot, tiukat käännökset...
Tuli kyllä meidän treenilistaan hyväksi vaihtoehdoksi jos ei jaksa rataa alkaa väkertämään. :)

6 kommenttia :

  1. Ompa hyvälaatuisia kuvia ja kiva tuo aurinko taustalla. Kasi on hyvä tai sitten diagonaaleille eli kokorataleikkaakuviolle yhdet esteet niin saa myöskin hyvän jumpan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosksia! Ovat molemmat juu aika kivoja tehtäviä. :)

      Poista
  2. kannattaa vaihtaa ensikerralla kengät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä ettei ole parhaat kengät ratsastukseen, mutta tuskin se kotioloissa kauheesti ketään haittaa :)

      Poista
  3. Voih Marsu on niiiiin paljon hypyissään kehittynyt! :3

    VastaaPoista