perjantai 1. huhtikuuta 2016

Pikaiset kuulumiset

 Pikaiset kuulumiset joihin heitän mukaan tän päiväiset hyppy kuvat. Pitkää romaania ei tosiaankaan ole aikaa rustata, sillä pitäisi mennä nukkumaan että jaksaa huomenna messuilla kiertää ja shoppailla.


Otin tänään Allulla esteitä, ihan vain muutaman hypyn sunnuntaita ajatellen. Huomaatteko muuten miten laiskasti se nostaa näillä esteillä etujalkoja. Huomaa heti eron kun on tommoset rimpulat puomit. Ei vaan ole hevosella ilmeisesti viitsimystä niihin panostaa. Onneksi meille on tilattu ny.t kunnolliset 3m pitkät FEi:n hyväksymät estepuomit. Saadaan sitten kotiinkin järeämmät puomit, tai no ei ne niin jäeät ole, pikemminkin siis saadaan kunnolliset puomit. Sellaiset kun valmennuksissa ja kisoissa.




Kokonaisuudessaan hypyt menivät hyvin ja vain kerran otettin puomi alas.  Esteille oli helppo tulla ja hevonen pysyi hyvin avuilla esteiden välillä. Vähän silti mietityttää tuo sunnuntain luokka. Tyyliarvosteluluokka kun on. Ne ei oikein ole vielä  se meidän vahvuus kun toinen tuppaa niin mahdottomasti radalla innostumaan, mutta eipä me voittoa lähdetä hakemaankaan vaan ihan hyvää suoritusta ja kokemusta. Niin ja onhan se ton tason kisoista ihan kiva se tuomarin arvostelulappunen saada mukaan. Allu on vielä nuorin hevonen koko luokassa joten annettakoon sille anteeksi json vähän jännitystä ilmassa.




Mariorin hyppäsin vähän rankemmin mutta kuvia ei juuri ole, ja ne mitä on on laatua peruna. Hämärä pääsi yllättämään. Hyvin meni kuitenkin ja parin viikon Mariorilla hyppäämis tauon jälkeen ihan positiivinen treeni. Tyytyväinen mieli siis jäi!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti