perjantai 15. tammikuuta 2016

"Kiltti heppa, taputa sitä!"



Eilen oltiin Maijan estetreeneissä molempien hevosten voimin. Ja videotakin saatiin. Ensin menin Marsun. Marsusta ei nyt erityisemmin materiaalia ole. Äiti yritti jotain kuvata puhelin toisessa kädessä ja hevonen toisessa. Mariorin valkka muutenkin meni vähän häsläykseksi muutamista syistä joita en halua blogiin jakaa. Mutta eikös välillä pidä epäonnistua niin onnistuminenkin tuntuu joltain..

Pahoittelut puhelimen laaduista.

Allusta taas on video. Videolla näkyy yksi yksittäinen tehtävä, rata ja radan jälkeen uudelleen otetut esteet 1-5a,b. Alkuun tuntui ettei tästä tule mitään. Mutta kun alettiin päästä hyppäämään alkoi yhtäkkiä kaikki sujuakin. Maija sanoi ettei Allu ole ikinä sen tereeneissä hypännyt noin. Kuulemma ihan kuin sillä olis ollut vieterit jalassa. yksi kunnon pukkikin saatiin, joka kuulemma oli ihan hyvä koska se kertoo että heppa reagoi. Pukki tuli siis huonon hypyn jälkeen.

Kieltoja tuli vain yksi, puomeja tippui vain pari kertaa. Mutta päästiin menmään meidän ehdottomasti vaikein rata ikinä ja korkein rata, kaikki esteet oli vähintään 90cm mutta suurin osa yli, korkeimmat 105cm. Mahtava tunne kun selvitin itsekin tuon radanihan suhteellisen hyvin. Pari kertaa Allu jäi vähän yksin mutta meni silti yli eikä osoittanut mieltään, nämä oli niitä hetkiä kun tuo otsikon lause kuului Maijan suusta..:D Perusratsastusta, perusratsastusta.

2 kommenttia :

  1. Missä tää maneesi on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on Yli-Huhtalan Maijan maneesi ja sijaitsee Huittisissa :)

      Poista