lauantai 13. toukokuuta 2017

Kuusi vuotta on pitkä aika, Kiitos näistä vuosista Mariori

Keskiviikkona rustasin Marsusta myynti-ilmoituksen. Tänään se vietiin pois pihasta. Miksi se myytiin? Siksi että mä lähden Allun kanssa syksyllä opiskelemaan. Siksi että se ei enää ollut mun käyttötarkoitukseeni sopiva. Siksi että hän ansaitsee kodin jossa hänelle on aikaa. Jossa hän saa ilahduttaa. Hän tykkää ilahduttaa.

Mariori pääsi hyvien ihmisten luokse, hyvään kotiin. Kotiin, jossa siitä pidetään varmasti hyvää huolta. Kotiin jossa sitä arvostetaan.

Vaikka ilenkin onnellinen siitä miten mahtavaan paikkaan Marsu pääsi, olen myös todella surullinen. Se hevonen oli meillä kuusi vuotta, puolet elämästään. Kuudessa vuodessa ehdittiin kokea vaikka ja mitä. Voittoja ja tappioita. Laukakisoja, maastoja, niin vauhdikkaita kuin leppoisia. Me tehtiin lähes kaikkea mitä hevosen kanssa tehdä voi. Vaikka hän koetteli välillä hermoja, hän antoi niin paljon. Hän antoi kasvavalle kaksitoistavuotiaalle ratsastajan alulle hermoja. Hän antoi kokemuksia. Hän antoi rakkautta. Häntä tulee ikävä. Valtava ikävä.

Niin askeleissain painaa lähtös sun, ne rytmiään lyö tummaan asfalttiin. Vielä eilen muistan sinä olit mun, mä toivoin et se pysyis aina niin.

Ei kai ollut tätä luotu kestämään, miten pystyisin mä sen nyt estämään, niin kai nopeasti voi kaiken saada särkymään, kun toinen lähtee ja toinen taakse jää.

Mä kannan kyllä vastuun siitä mitä tein, mut kyllähän se sattuu, tuntuu että kaiken veit. ei kuulu enää äänes, kun kotiimme mä tuun. toinen lähtee ja toinen taakse jää

Mariorin lähdön myötä päättyi aikakausi. Piha tyhjeni hevosista, sillä Allu muutti Maijan talliin siksi ajaksi kunnes lähdemme joko ypäjälle tai ruukkiin. Tyhjä olo kun ei ole tallitöitä tehtävänä, vaikka toisaalta pääsemmekin nyt treenaamaan kesän huippu puitteissa. Silti, on vaikeaa oppia elämään ilman omaa tallia.

ps. Tiedän että blogi on ollut hiljainen, ja kaiken laista on tapahtunut. Koin kuitenkin että oli pakko kirjoittaa tämä postaus enen kuin alan purkamaan kulunutta viikkoa muilta osin. Huomenna saatte kisapostauksen eilisen kilpailuista.

3 kommenttia :