sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kuulumisia

Huh! Kesä se vaan karkaa, tai siis "kesä" eihän tässä mitään aurinkoisia kesäkelejä olla nähty, sadetta vaan joka päivä. Kuvaajiakaan en ole saanut viime aikoina joten kuvitan postauksen aikaisemmin julkaisemattomilla kuvilla.
Aloitetaan vaikka kisa asioista. Viime kisoista on jo tosi pitkä aika, heinäkuussa viimeksi 5 päivä. Viime viikonloppunahan meidän piti kisailla, mutta jokainen edellisen postauksen lukenut varmaan muistaa miten meidän kisaviikonlopun kävi.
Kisa tauko on kuitenkin katkeamassa ensi viikolla sillä perjantaina meidän seurue suuntaa kohti Kemiötä. Myös mun ja Sipsin siirtyminen takaisin ysikymppeihin olisi edessä, ja se toivottavasti sujuu hyvin. Mariorilla menen 80cm koska ne ovat sen ekat nurmikisat niin haluan että se saa siitä mukavan kokemuksen. Ja siitähän sitten seuraavana viikonloppuna on tulossa Loimihaan Loikat.
Mariorilla on tänä kesänä kyllä kisattu paljon. Harmittaa kun Sipsillä on kisojen määrä jäänyt niin vähään. Positiivista kuitenkin miten Marsu on mennyt eteenpäin tänä kesänä.

Kesäkuu
Eilen oli valmennus kotona, mentiin 17,5m suoria linjoja, Sipsin kanssa todettiin sopivaksi askelmääräksi 5 laukkaa, sillä meni sujuvasti, neljään ei oikein vaan venynyt. Mariorilla taas se oli aina sujuva 4 laukkaa eikä sitä saanut viiteen. Niin erilaisia noikin on. Mietittiin että Sipsille se 80cm ois Kemiössä varma korkeus, mutta jos mä olen varma ysikympistä niin ei siinä ponille näiden treenien perusteella ongelmaa ole. Marsukin selviäisi ysikympistä mutta otetaan varmanpäälle 80cm.


Loppuun vielä pari kuvaa marsuista. :) Ja joo, parempia postauksia on tulossa, mutta piti nyt jotain tulla kirjoittaan ettei tulisi niin kauhean pitkää postaus väliä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti