tiistai 29. lokakuuta 2013

Sekava postaus jossa on kaikkee asiaa

Otsikko jo kertookin kaiken?
Tähän postaukseen sisältyy: Kengitystä, hevoshierontaa, tiukkoja tilanteita maastossa ja uusi ulkoasu!
Paljon kaikkea, eikös?
Eli tänään en ollut koulussa, koska äiti kysy mulle vapaata koulusta noitten kengitysten yms. takia. (jos joku ei tiennyt niin äitiltä on jalka poikki eikä pääse ulos sauvojen kans) No kengät pistettiin ja hokit kans.
Ilta päivällä kävikin sitten hevoshieroja. Hieroi vaan Sipsin ja ei mitään erikoisia jumeja löytynyt. Vasemmalla puolella oli enemmän jumeja kuin oikealla. Oli kyllä kiva kun sai hierojan sille ponille. Ja toivonkin että se vaikuttais ratsastukseen, että on hierottu.
No kaiken hyvän päätteeksi sainkin ylimääräisiä sydämmentykytyksiä kun menin tänään Mariorilla maastoon. Se lähti viemään mua ihan täysillä. No en saanu sitä millään pysähtymään, mutta sitten tuli sellanen mutka, jonka ulkokaarteessa on asvaltoitu pläntti (sen takia että siihen tuodaan aina sontaa pihatosta odottaan pellolle levitystä) niin käänsin siihen. No poika aatteli että nyt käännyttiin kotiin päin ja mennään samaa vauhtia takasin. Silloin äkkäsinettä tuolla asvalttipläntillä oli vielä pieni kasa lehmän sontaa ja siihen sain mariorin stoppaamaan. Lehmän paskaan sekään ei halunnut astua! Kotiin tultiinkin sitten käyntiä aika kovasuisena. Menin hetkeks viä kentälle rauhotteleen sitä ja sitten tallille takaisin. Onneks en tippunu, vaan tajusin sen asvaltti pläntin. Muuten oltas voitu mennä autotielle asti ja se ois ollu paha. Kuvia ei ole, mutta mitäs mieltä ootte uudesta ulkoasusta? Omasta mielestä ihan ok. :)

7 kommenttia :

  1. voi vittu oon pitkään seurannu blogias ja tuntuu että pidät ittees vitun onnekkaana ja tietäväisenä mikä vittu vaivaa ymmärrä jo ettet oo mikään tietäjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö sit kaiken paremmin ?

      Poista
    2. Öööö...mitäh? :D Kyö mä oon omasta mielestäni onnekas, ja mieluummin oon onnekas kun onneton. Kai se saa näkyä että on onnellinen? :) Ja ei en ole tietäjä mutta et säkään kovin älykkäältä vaikuta kun kommenttisi joka väliin oot tunkenu vittu sanaa. Kantsii ens kerralla kirjottaa kommenttinsa asiallisemmin niin et anna ittestäs noin alhasta kuvaa.
      Ja samaa mäkin aloin miettiin mietin, Elina...:D
      Voi näitä anoja... :)

      Poista
    3. saa se näkyy et onnelline oot, muttei tarvisi yrittää olla joku helvetin cool siitä ett' teil on hevosia ja et teil käy jokku hierojat, valmentajat ja sellatteet

      Poista
    4. No tota...täähän on hevos blogi jossa kerron omista hevosista, ja meidän elämästä. Niin tätä blogia ois aika vaikeeta pitää jos en kertois mitään edellämainituista. Ei musta oo miteenkään sitä että yrittää olla "cool" jos kertoo että hieroja käy tai valmentaja käy. Musta se kertoo enemminkin siitä että välitän hevosteni terveydestä ja että haluan kehittyä ratsastajana. Musta tuntuu nyt et sulla on ihan lähtökohtaisestikkin jotain mua vastaan. Sori, minä ja blogini ei voida olla jokaisen mieleen.

      Poista
  2. Olisi kiva jos vaikkaa jokatoinen postaus ois sellanen missä puhut muista kuin hepoista?:)

    http://mylifestyleblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kuitenkin eniten heppablogi niin siks heppa postauksia on suurimmaksi osaksi. Mutta yritän tunkee sitä lifestyleekin johonkin väliin ;)

      Poista