torstai 26. syyskuuta 2013

Erikoispostaus: Minä ihmisenä

Moi, ei ole kuvia eikä kerrottavaa joten erikoispostauksen tynkä voisi olla paikoillaan, jottei tää blogi jäisi taas kovin pitkälle tauolle.

Noniin otsikkokin varmaan vähän kertoi mitä on tulossa. Mutta siis tämmönen postaus jossa "pääsette" tutustuun muhun paremmin.
Yleisesti olen ihmisenä sellanen hieman varautunut, en ryntää heti puhumaan jokaselle vastaan tulijalle. Olen aika ujokin. Mutta sitten kun tutustun ja alan luottaa niin arkuuteni häviää. Huumorintajua on mutta ei kaikkien mieleen...eipä kaikkia voi kai sitten miellyttää. 
No, en suutu helpolla mutta silti mulle valitetaan että suutun niin herkästi, no se johtuu kai sitten siitä että patoan kaiken muiden aiheuttaman ärtymyksen sisääni ja usein se sitten purkautuu johonkin yskittäiseen kohteeseen.
Olen aika kilpailu henkinen. Ja kun meille nuo hevoset tuli niin mulle oli heti selvää että jollain tasolla ainakin kilpaillaan. Ja kun ratsasyuksen opettaja sano että meistä olis aluetasolle niin tuli heti selvä tavoite minne päin kilpailemisen suhteen ollaan menossa. Kilpailuhenkisyys ei kuitenaan näy mulla kaikessa. Esim. En halua olla paras koulussa. Mutta kaiken näköisissä yksilökilpailulajeissa oon kilpailuhenkinen, joukkuelajeista en oikeen perusta.



Tuon omat mielipiteeni aika selvästi esille, mutta en sillä lailla että jyrään toisten mielipiteet lyttyyn. Mutta joillekkin se on ongelma että vaikka oon ujo, en kuitenkaan vaan mee muiden mallien mukaan. Oon joutunut joskus ongelmiinkin mielipiteideni kanssa.



Olen todella eläinrakas ihminen ja ollut eläinten kanssa ihan pienestä pitäen. Meiltä kotoa löytyykin jos jonkin näköistä eläinä. Koira, 5 kissaa, 2hamsteria, 3kania, 2 hevosta, lehmiä, ja kanoja. Ompas näitä eläimiä kertynyt kun katsoo tota listaa...:D





 Hiustyyli ja ulkonäkö vaihtelee myös aika paljon. Vihaan junnata paikoillaan samassa tyylissä, ja joskus onkin tullut otettua sakset käteen ja napsastua uusi ottis. :D
Enemmän värjäisin hiuksi jos saisin, mutta ei äiti anna. Pääsiäisenä vasta saan värjätä uudelleen...miätin et jos vetäs pinkkiä päähän?...Erottus ainakin massasta.
Tällänen tästä tuli. Mietin ensin että julkasenko edes tätä vai en. Toivon ettei kukaan ny ryntää haukkumaan kuinka ruma ja ärsyttävä olen. Jokanen muodostakoon musta oman mielipiteen, mutta itse koen olevani jotain tohon suuntaan. Ja blogista ei oo tulossa mikään lifestyle-blogi. Teki vaan mieli tehdä jotain erilaista. ;)

3 kommenttia :

  1. En halua mitenkään ''tyssätä'' haavettasi tähän. Mutta älä värjää pinkiksi, pelkät tummat hiukset sopii sulle niin todella hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä, sulle sopii tosi hyvin toi tumma! Pinkki on liian värikäs, muuteskin se ei ehkä just sulle sovi!!!! :)

      Poista
    2. Kiitos kivoista kommenteista ja asiallisesta palutteesta. :) Nii' in ennen ei tiä kun kokeilee. Mutta ihan tämmösekskään ei nää hiukset tuu jäämään. Näkee sitten tulevaisuudessa mitä tapahtuu. :)

      Poista