maanantai 2. marraskuuta 2015

Vesilahden seurakisat 1.11

Eilen tosiaan menin Vesilahdella pienissä seurakisoissa 80-90cm luokan. Mariorilla en mennyt ollenkaan vaan laitoin kaverini Tuulin menemään 40cm luokan (Tuulille ekat kisat) Oon nyt 1/2 vuotta "valmentanut" Tuulia ja Marsua, ja eilen sai kyllä koutsi olla ylpee kun noi nappaskin luokka voiton.

Mutta nyt siihen Alluun. Oli tosiaan meidän toiset kisat ja olin positiivisesti yllättynyt. Allu otti uuden paikankin ihan lunkisti. Vauhtia ei kyllä tarvinnut lisää pyytää. Moottori löytyi siis hyvin. Allu kuunteli vauhdista huolimatta hyvin ja sain haluamani pitkät tiet. Tuolle kelta-mustalle okserille tuli hieman kaukaa ja en päässyt hyppyyn mukaan, muuten meni perusrata omaan makuun ihan tasaisesti. Esteet olisi Allusta saaneet olla isompia. "Hei ku me kotonakin hypättiin 20cm korkeempia" :D

Uusinnassa tuli ihan liian lötkönä sarjalle ja siksi eka alas. Muuten uusintakin meni mukavasti ja lopullinen sijoitus oli 3/5. Uusinnan aika taisi olla joku 30.?s.

Tästä on nyt kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin kotitreenien ja valmennusten merkeissä. Katsoo nyt sitten ehtiikö vielä tänä vuonna kisailemaan. Ja onhan meillä koko ensi kesä aikaa. Ihana kun on hevonen joka selvästi tykkäisi isoista esteistä, tosin niin Allu käsittääkseni on kasvatettukin, ajateltu että sillä riittää ponnua vähän alue ysikymppiäkin korkeammalle. Ja hyvä niin.




Allu: Tehdään tästä ees vähän isompi





Nollasta sataan alle kahdessa sekunnissa :D

2 kommenttia :

  1. Ihan vaan pikku vinkkinä; ennen isompiin luokkiin pyrkimistä kannattaa kuitenkin opetella ratsastamaan niin, että hevonen on hallinnassa : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käyn valmennuksissa ihan sen takia ettei teidän anonyymien tarvitsisi jaella mulle elämän ohjeita. Ja hevonen oli hallinnassa. Ja tässä tulee se että kun esteet on ton verta pieniä niin ne ei syö vauhtia saman lailla kun isommat. Voin sanoa sen verta että Allu ei hyppää estettäkään jollei se ole hallinnassa. Kuumuminen estehevosella on vain hyvä asia, millää eteenpäin potkittavalla pulliaisella ei isoista luokista voisi haaveillakkaan.

      Poista