keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Hei! Jottei postaustaukoa pääsisi kertymään niin tulen nyt vähän kertoilemaan tämän hetken kuulumisia. Kuvia olen saanut aika huonosti vaikka kaikkea on tullut tehtyä. Olen mm. koittanut Allun juoksuttamista ja saanut ilokseni huomata että se on opetettu juoksemaan hienosti liinassa.


Viimeviikolla hepat rokotettiin ja se sujui ongelmitta. Muutama päivä ratsastustaukoa tuli tietysti sen takia mutta ei sen kummempaa. Eilen oltiin koluvalkassa, josta ei valitettavasti materiaalia. Näin viikolla on tosi vaikea saada ketään kuvailemaan. Kouluvalkassa harjoiteltiin molemmilla kolmikaarista kiemurauraa ja uskomatonta kyllä miten paljon siihen saakaan mahdutettua tehtäviä! Koulutreenit meni molempien kanssa todella hyvin vaikka rokotuslomaa olikin takana, Allukaan ei ollut niin tahmea kuin yleensä koulussa vaan kulki omalla moottorilla eteenpäin.


Huomenna meillä onkin sitten estevalkka. Molemmilla menen, ja meille uudessa paikassa ja meille uuden valmentajan kanssa. Tosi kiva kuitenkin päästä pitkästä aikaa hyppäämään jonkun silmän alle. Tarkoitus olisikin alkaa käydä säännöllisesti estevalkoissa mikäli valmentajan kanssa kemiat kohtaa. Kouluvalkoissahan me ollaan käyty säännöllisesti siitä asti kun Allu tuli, ja se on tehnyt hyvää kaikille kolmelle, ja säännöllinen estevalkka tekisi varmasti yhtä hyvää.


Viikonloppuna mun pitäis saada kuvaaja, joten mitä ootte mieltä yrittäisikö kuvata videopostausta?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti