Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja hyppäsin. Jokainen joka luki postauksen Ypäjä GP:stä tajuaa varmasti miksi Allun kohdalla tuo hyppäämään lähtö vaati pientä henkistä priiffausta. Mutta, nyt se on tehty, ensimmäinen hyppykerta esteensekaan ratsastuksen jälkeen. Ilokseni sain myös huomata että päästäänhän me vielä esteistä yli. Aloitettiin hyppäääminen ihan minimaalisesta pystystä, haettiin taas sitä tuntumaa esteisiin. Siitä sitten pikkuhiljaa nostettiin korkeutta ja yksi este muuttui tehtäviksi ja lopulta radaksi. Ja hei, me tehtiin se, me hypättiin okserikin. Kieltoja, tai oiksestaan ohi menoja tuli muutama, mutta ne johtuivat aina minusta. Allu meni siististi ohi jos en ollut varma. Mutta kun kokosi itsensä ja piti pohkeet kiinni, otti sopivasti vauhtia esteelle eikä jäänyt roikkumaan ohjista jalustimilla seisten, niin silloin se meni, ja hyvin menikin.
 |
| Hurja vesimatto |
Tästä sitä taas lähdetään nousemaan. Varmasti nämä pienet seurakisat on meille hyvä juttu, ja se ihan minimaalinen 80cm luokka metrin alle. Itseluottamusta, sitä tässä tarvitaan. Se ei riitä että sä tiedät hevosesi ja itsesi pystyvän niihin 110cm ratoihin, pitää myös luottaa itseensä ja ratsastaa.
Mariori meni myös ihan huippu hyvin, kertaakaan ei esteet kolissut, ei ollut ohi menoja tai muutakaan säätöä. Kaikin puolin huippu. Kyllä se vaan vaikuttaa paljon tuo suuvärkki Marsuun, heti kun hampaat hoidettiin tuli hevosesta ihan unelma ratsastaa. Tavitteetkin on pojan kanssa noussut korkeammalle kun se on taas oma itsensä, ja syy sen kummalliseen käytökseen ratkesi.
 |
| Mikäs toi käsi oikein on... |
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti