tiistai 29. syyskuuta 2015

Pikaisesti kerrottuna

Laukkakisapostaus myöhemmin, kun saan mahdollisesti myös kuvia. Nyt pikainen postaus Allun hyppytreeneistä, lauantailta. Lähinnä siis tähän tulee kuvat ja video, kun en millään nyt ehdi enemkää, kun pitäisi lähteä valmennukseen tänään.















maanantai 21. syyskuuta 2015

Joka syksyinen "ei kiinnosta" -ilmiö

Se kun sulla on kaksi kivaa hevosta, kentälläkin on valot ja kelitkin ollut ihan ok, mutta ei vaan kiinnosta. Saattaa kuulostaa itsekkäältä mutta väitän etten ole ainoa tästä tunteesta kärsivä. Se tulee aina syksysin, tänä vuonna sillä hetkellä kun tajusin että reilun viikon päästä valoisa aika on yli 1/2 tuntia lyhyempi kun nyt. Ei pitäisi alkaa murehtia talven tuloa ja tätä pimeyttä etukäteen. Ehkä alan odottaa joulua, tai sitten en... jostain se innostus täytyy taas kaivaa esiin. Niin blogiin kun hevosiinkin. Tai no, hevos innostus on kyllä, mutta kun tuntuu että päivä loppuu kesken. Tälläkin viikolla mulla on neljänä päivänä 8h koulua eli klo.16 asti. Ja bussilla kotona n, 17.15, että onko se nyt ihme jos väsyttää ja ärsyttää eikä jaksatuta? Onneksi kaikki isommat kisat on tältä vuodelta käyty. Nyt voi vaan keskittyä hyppään omaksi iloksi silloin tällöin sekä maastoilemaan ja kouluilemaan. Joulusta kun tuossa aiemmin puhuin: tahdotteko jouluna jotain erikoista blogin puolelle?

Sitten viime lauantain ratsasteluihin joista sain oikein kuvia että videota, toki lauantain jälkeenkin ollaan menty, eilen molemmilla koulutreenit ja tänään Allulla oli vapari ja Marsulla treenailin laukkakisoja varten. Olisko muuten videopostaus laukkakisoista mitään?

Allun kanssa me lauantaina vaan haettiin yhteistä säveltä. Mähän en osaa ton selässä istua vielä yhtään, mutta reeniä reeniä. Laukan vaihtoja otettiin puomin avulla, Allu osaa ilman puomiakin, mutta mun apujen käyttöö se puomi selkeyttää. Allusta oli taas outoa että mennään koulua ja laitetaan jotain puomeja kentälle. Perus hyvin meni ratsastelut Allulla, kun tästä paremmin tutustutaan niin eiköhän se elämä ala rullata.




Ihme könötys


Edes jotenkin siedettävä istunta




Mariorila otin vaan askellajit läpi kun sillä oli viikon ratsitauko takana. Siksi kertyi taukoa että siltä irtos molemmat takajalankengät ja alkoi arkoa/ontua. Nyt ontumiset kuitenkin on historia kun saatiin kengät takaisin. Mariorilla on aina ollut arat kaviot, ja huonoa kavioainesta. Toisin sanoen; jos siltä irtoaa enemmän kun 1 kenkä se alkaa ontua.



Kauhoo kauhoo


 

Allun kanssa on nyt tullut vähän ongelmaa talliin jäämisestä. Se ei tykkää jäädä yksin. Tähän läheisriippuvuuden hoitoon jos jollain on vinkkejä niin niitä saa nyt jakaa!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Ekat kuvat

Tässä tosiaan tulee maanantaina otettuja kuvia siitä kun ratsastin Allulla ekaa kertaa sen meille tultua.
Lähinnä vaan askellajit läpi sekä muutama hyppy yksittäiselle pikku pystylle. Olen kyllä ehtinyt todeta sen olevan älyttömän fiksu tapaus. Lehmätkin se otti niin asiallisesti ja marioriin se on ihastunut ikihyviksi, rapsuttelee sitä koko ajan sään päältä yms..


Hieno allu, mutta kuski :'D...



Onneksi mulla on perjantaina kouluvalmennus, olen nimittäin todellakin sen tarpeessa. Muutenkin aletaan nyt treenailla koulua jonkun valvovan silmän alla ja esteitä toistaiseksi omatoimisemmin. Toki estevalkkoihinkin mennään, mutta ensin kuskin koulupuolta kuntoon.


Esteen jälkeinen kiihdytys...

Allu nukahtaa kun hypätään sen mielestä pientä, ja kuskista jo vallan suurta :D


Taputukset.




sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Saanko esitellä, tässä on Alicante!

Kyllä, uusi hevonen on löytynyt, oikeastaan jo kaksi viikkoa sitten, mutta päästiin hakemaan se vasta eilen. Tähän postaukseen kiteytän nyt pienen esittelyn, ja ihan oman esittely sivun teen kun ollaan vähän tutustuttu toisiimme. Ratsastuskuviakin alkaa tulla kunhan päästään treeniin kiinni!

Elikkäs nyt siis pieni esittely lähinnä myynti-ilmoituksen pohjalta.

Alicante eli Allu me ostettiin myynti tallilta. Allu on ruuna ja puolan puoliverinen eli käytännössä useamman puoliverirodun risteytys mm. oldenburgia löytyy. Allun säkä on 166cm. Ikää Allulta löytyy 5 vuotta eli se on syntynyt vuonna 2010.
Allu on tasoltaan n. HeA ja re 110cm.
Allulla on vähän omia juttujaaan.Se esim. pelkää jos sen selässä riisutaan tai puetaan, mutta se saattaa johtua nuoresta iästä ja mennä ohi totuttamalla. Muuten hän on ihan symppis kaveri.


perjantai 11. syyskuuta 2015

Libster Award -haaste!

Kiitos haasteesta Kohti kisoja ja terveyttä

Yleensä en tykkää näistä haasteista, mutta kuvaajan puutteen takia olikin tällä kertaa ihan hauska saada haaste!
Elikkäs:



Haasteen säännöt:
1.Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkkaa hänen bloginsa
2.Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3.Haasta 11 alle 200 lukijan blogia
4.Keksi heille 11 kysymysä
 
1.Mikä on sinulle tärkeintä elämässä?
-Pysyä hengissä :D
 
2. Mielipiteesi kannusten ja raipan käytöstä.
-Itsekkin käytän molempia, ja sehän riippuu ihan käyttäjästä. Kylkien kaivamista en kannata!
 
3. kerro 3 suosikkiblogiasi
-Vaihtelee, tulee uusia hyviä ja vanhemmat hyvät lopettaa...
 
4. Kerro ratsastushistoriastasi tiivistettynä ENINTÄÄN 5.teen lauseeseen.
-Ratsastuskoulussa aloiti ja ratsastin ratsikoulutunneilla kolme vuotta. Sitten tuli omat hevoset. Ja sitten alkoi kisaaminen.
 
5. Mitä haluat elämältäsi?
-Kaikkea hyvää
 
6. Hauskin hevosmuistosi vuosien varrelta?
-Vilma juuttui saappaistaan kiinni kuraan ja Mariori Kaatoi Vilman kuraan. Ketään ei sattunut ja nykyään tää juttu on jo ihan legenda :D
 
7. Tykkäätkö lukea lifestyle blogeja?
-Riippuu blogista. Pelkät vaatteiden ja huonekalujen kuvat ei kiinnosta.
 
8. Suosikki kuolaimesi?
-Riippuu täysin hevosesta jolla ratsastaa. Mutta kolmipala ja suora omppupelham on ollut mukavia niillä hevosilla joilla olen mennyt. Eli omilla.
 
9. Mitä varusteita tykkäät eniten käyttää? Perustele
-Tääkin ihan säästä riippuvaa, mutta hevosilla ainakin rintaremmi martingaalia. Se vaan on niin kätsy keksintö.
 
10. Tavoitteesi ratsastuksessa?
-110 ja 120 luokat sekä kansalliset kilpailut.
 
11. Kerro 5positiivista asiaa itsestäsi!
-Pitkä pinnainen halutessani
-Hiukset nykyään hyvässä kunnossa
-Luotettava (kai)
-Jaksan käydä koulussa vaikkei tippaakaan huvita
-Sopivasti nuuka :D
 
Minun 11 kysymystäni:
1. Lempi hevosrotu?
2. Paras hevostarvike merkki?
3. Ketä ratsastajaa "ihailet"? Perustele.
4. Mitä toivoisit jos voisit saada ihan mitä vaan?
5. Mitä et voi sietää?
6. Kuolaimet vai kuolaimeton?
7. Kengät vai kengätön?
8. Upein väritys hevosella?
9. Unelmien ammatti?
10. Millaista hevosta et ikinä haluaisi?
11. Mistä sait idean bloggaamisen aloittamiseen?
 
En haasta ketään erityisesti, vaan jos kaipaat postaus ideaa tms. niin voit tehdä tämän!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Esteitä ja baanailua



Tänään oli Marsulla vuorossa hyppy päivä, kaverini Tuuli tuli hyppäämään, ja pidin hänelle tunnin. Loppuun menin sitten vielä Mariorilla Radan ja muutaman yksittäisen.
Ihan ensimmäisenä käytiin ottamassa alkukäynnit ja turhat energiat maastossa pois ja tuli itse kokeiltua kuinka kovaa poni menee (minä ratsastan videossa). Ollaan siis Marsun kanssa menossa tässä kuussa laukkalähtöön joten on nyt tullut treenailtua paljon maastossa ja kestävyyskuntoa on nostiskeltu. Mutta eihän siitä mihinkään pääse että Mariorilla on nopea laukka joten laukkakisoille ei ole estettä.


Ennen kuin Tuuli meni selkään otin Mariorilla laukan nostot kentällä jotta se olisi Tuulille kivempi. Meillä oli eilen kouluvalkka joten Mariori taipui heti ihan mukavasti.


Kun Tuuli oli hypännyt tulin vielä itse ottamaan pienen radan (sarja, pysty ja okseri) sekä hiomaan oikeaa kierrosta vielä paremmaksi. Marsu meni 90cm sarjan tosi nätisti ja sujuvasti, tulin sarjan kaksi kertaa ja molemmat sujui todella hyvin.

sarjan 1.


Lisäksi meillä oli 95cm okseri oikeasta kierroksesta ja vaikka se onkin Marsun vaikeampi kierros niin sujui se hyvin ilman epäröintiä tai kolautuksia. Tultiin tämä okseri kerran radassa ja kerran erikseen ja molemmilla kerroilla se meni todella kevyesti ja ilmavasti.

Team Keskittyneet laamat :D


Nyt ei ole estekisoja tiedossa joten on otettu kunnon koulutreeniä ja hypätty vähäisesti, ja muutenkin kun vuoden aktiivisin kisakausi on takana päin niin voi antaa hevosen ja itsensä jo vähän hengähtää. Ja reilun viikon päästä onkin hengähdystauko ohi ja alkaa hevosasioissa tapahtua. Blogiin kerron toki kaiken kun kaikki on varmaa ja uusi hevonen pihassa. :)