Aloitetaan Mariorista, Allusta lisää myöhemmin postauksen aikana. Mariorilla menin siis suomenhevosten kansalliset luokat 100 ja 110 cm. Vaikeaa järjestellä edes sanojo tähän, edelleen olen noista luokista niin innoissani!
Ennen metrin rataa me ehdittiin verkata ihanan pitkään, sileää siis. Hypyt otin aika nopeaan tahtiin juuri ennen radalle pääsyä. Verkkaan oli käytössä iso maneesi, ja kertaakaan ei tullut ahdasta. Mariori toimi hienosti kooska olin saanut verkattua sitä sileällä niin pitkään. Radalle siis lähdin hyvillä mielin. Kisa kentän päässä oli vielä pieni alue jossa sai hypätä muutaman hypyn ennen radalle lähtöä. Sateisesta kelistä johtuen, tuo alue oli kuitenkin melko huonossa kunnossa, joten otin siinä vain pienen pystyn ennen radalle lähtöä. Kentän pohja oli sateesta inan kärsinyt, ja radan kävelyssä olin miettinyt että mitähän tästä tulee. Pohjaa oli kuitenkin välissä hoidettu, ja saatu huomattavasti paremmaksi. Inan raskas se oli, mutta Mariorin kohdalla se ei haittaa, se kun on tuollainen höyry veturi.
Sitten tulikin sen jännittävän osuuden aika, 110cm radan kävely, mun ja Mariorin eka 110cm. Ihan hullua, 110cm on tuon hevosen kainaloita 20 cm korkeammalla, ja muutenkin, eipä sitä olisi moni uskonut että sen kanssa oltaisiin vielä tässä vaiheessa. Noh, me startattiin luokka ja päästiin se maaliin kahdeksalla virhepisteellä, siis kahdeksalla! Aivan älyttömän hyvin ekaksi 110 cm luokaksi! Alas tuli este nro 2, huolimattomuutta! Este numero 6 tuli taas alas, koska toin huonoon paikkaan, hevonen yritti parhaansa, mutta aina se ei riitä jos ratsastaja töppää! Este maan tasalle, ja pieni jännitys momentti että kootaanko me nyt itsemme ja päästäänkö seiskalle, seiskalle joka oli radan koekein ja levein okseri. Me saatiin itsemme kasattua, ja hypättiinkin loppu rata ihan puhtaasti! Ette voi uskoakkaan millainen fiilis oli kun päästiin maalilinjan yli. Me tehtiin se, ja hyvin tehtiinkin sillä tulos oli 5/13 ja jälleen ensimmäiset ei sijoittuneet. Olin pojasta niin ylpeä että ylpeys paistoi varmaan sadan kilometrin päähän. On huippua nähdä että projekti hevosen kanssa tehty työ tuottaa tulosta! Saatiin kehuja meidän menosta ihan tuntemattomiltakin, ja se kyllä lämmitti mieltä suuresti.
No sitten se Allu, sekin oli mukana, mentiin metri ja hylkyhän sieltä tuli. Ykkönen ja kakkonen meni, ne olivat helppoja esteitä mutta kolmoselta se sitten kielsi ulos, tai oikeastaan vain juoksi siitä ohi. Kolmosessa rata siis alkoi vaikeutua. Tämä kaikki johtuu vain yhdestä asiasta, selästä. Kyllä, jo verkassa tunsin että se pomppii taka päästä eikä hekeudu rehellisesti kuolaintuntumalle. Samoja vikoja mitä sille tulee aina, ihan aina kun se menee selästä jumiin. Blogissa en ole sitä mainostanut, mutta Allu siis on melko herkkä menemään lanneselästä jumiin. Tämähän on siis nuorille melko yleistä. Verkassa mietin jo että pitäisikö perua, menin kuitenkin radalle, ja kyllä, olisi pitänyt tajuta verkan perusteella perua startti, eihän siitä mitään tullut niinkuin ounastelinkin. Noh, nyt Allu saa vähän pitemmän kisatauon ja tänään sillä kävi hieroja. Hieroja totesi että selkä oli tosi jumissa, krampissa oikeastaan, mutta sai kuulemma sen hyvin aukeamaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti