maanantai 27. heinäkuuta 2015

Aina ei mee ihan suunnitelmien mukaan

Tosiaan viikonloppuna oli tarkoitus käydä 2 kisat, tulos: ei käyty ylsiäkään.
Lauantaina ei menty koska kuultiin kisapaikan kentän olevan tosi huono. Sunnuntaina meidän piti mennä huittisiin mutta hahhah, rengas puhkesi kesken matkan ja eihän me sitten kisoihin enää ehditty.
Harmittaa vähän kun en ennen Kemiöä päässyt koittamaan Sipsillä ysikymppejä, mutta onneksi meidän vakivalmentaja pääsee lauantaina pitämään valkkaa niin voidaan hänen kanssaan sitten miettiä että 80 vai 90cm kemiössä. Itse olen tuon 90 kannalla sillä meillä on koti treeneissä sujunut 90-100cm tehtävät ja radat todella hyvin ja oma varmuus sekä luotto poniin on alkanut palata.

Jotain hyvääkin viikonloppuna tapahtui, meille muutti kaksi marsua. Harttiin Lempäälästä kasvattajalta marsupojat Apa ja Aleksi (lempinimet).
Postaus oli aika lyhyt koska kirjoitin tämän puhelimella. Mutta saatan saada aikaiseksi jotain erilaista lähipäivinä, katsotaan. :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

VIDEOPOSTAUS

Noniin, nyt olisi tarjolla pitkä videopostaus eilisen estetreeneistä! Viimeksi kun tein videopostauksen se oli melko lyhyt, ja sisälsi aika vähän puhetta/muuta kun ratsastusta. Tämä videopostaus on edellisen vastakohta, -paljon puhetta, perus tallielämää ja sekoilua. Toivottavasti tykkäätte!




Lisäksi otettiin myös muutama kuva, ja ne tähän loppuun postausta kuvittamaan.

95cm

n.100cm

n.100cm
Pitkästä aikaa tuli hypättyä Sipsillä 90 rata, ja hyvin meni. Seuraaviin kisoihin varmaankin taas 90cm luokkaan kun ratsastajakin on oppinut taas ratsastamaan. :D

torstai 16. heinäkuuta 2015

True koulutuupparit

Tai sitten ei, tai no, hevoset kyllä meni taas vallan kivasti ratsastajalle ei vain nuo pitkät jalustimet ja 90 asteen kyynerkulma tahdo sopia.

Sipsin kanssa menin ensin alkuverkat ilman sivuohjia, ja hain kaikki jalat toimimaan ja moottorin taakse. En nimittäin katso kovin hyvällä jo muoti-ilmiöltä tuntuvaa tyyliä laittaa sivuohjat heti alkukäyntien jälkeen ja painella niillä koko ratsastuksen ajan. Ja vielä karmeamman näköistä on se kun lihaksettomille hevosille jolla ei ole voimaa muutenkaan kantaa itseään laitetaan sivarit ja saadaan pelkkä takajalat tallissa laahaava etupainoinen yksilö. Sipsillä on nyt alkanut tulla itsensä kantamiseen lihasta, joten olen ruvennut nyt käyttämään sellaista kaavaa että menen n.20-30min ilman sivuohjia ja haen ponin käyttämään itseään kunnolla sitten laitan sivuojat n.15-20 minuutiksi jolloin saan myös kaulaan pyöreyttä. Sipsi on lyhyt kaulainen joten sille kaulan pyöristäminen on hiukan työtä vaativampaa kun pitempi kaulaisille yksilöille. Siksi laitan sivuohjat niin löysälle kun ne saa, muistutellakseni että myös se kaula kuuluu pakettiin. Lopuksi sitten menen löysin ohjin loppuverkat, ilman sivuohjia tietenkin. Enkä noita joka kerralla käytä kun ovat sen verran työläät käyttää (laiskako).







Takajalatkin alkoivat sieltä mukavasti polkea alle, ja kun selkä ja kaulakin saivat pyöreuttä alkoi paketti näyttää ihan hyvältä, ratsastajaa lukuun ottamatta.

 



Laukkoihin olin erityisen tyytyväinen ja niihin saikin jo mukavasti säädeltävyyttä.






Käyttääkö muka mun poni takapäätänsä tolleen (tai etupäätänsäkkään)? Positiivista muutosta. :)





Ja loppuun vielä otettiin rennot laukkapätkät ja testailtiin pelkkää pohkeella ja istunnalla ohjailuakin.




Ja tässä en edespidä ohjista kiinni, ponikin nauttii. :)


Mariorillla sitten hainkin vain päätä alasm ja rauhallista ravia, muutamat laukatkin otettiin. Jälkeenpäin kun ajattelee niin Marsulle olisi kannattanut pistää pari puomia niin oltaisiin saatu rauhallisempaa laukkaa. Tuo hevonen kun on niin esteiden perään. Kun se silloin joskus tajusi miten hypätään, on se hypännyt laukka puomienkin yli, ja tarhassa toki voi hyppiä kivien yli. Mutta se jaksaa laukassakin paremmin kuunnella kun saa hommaan jotain mistä tykkää, eli "esteet" (puomit). Ravissa kyllä tuli ihan hyviä pätkiä, mitä nyt välillä kiukutteli ja nosti pääsnsä ylös, mutta sitten vaan reippaasti eteenpäin käskien taas takaisin avuille.

Mukavan ryhdikäs poika on tässä kuvassa.

Ja askel venyy...

Tälle saa nauraa :'D



Mariori keskittyy laukkaan vaan niin paljon paremmin jos ollaan esteradalla, silloin sitä voi säädellä vaikka kuinka pieneksi tai isoksi, mutta sileällä se on aina vähän tämmöistä rallittelua.

 
Tällä istunnalla sais varmaan hyvät prosentit kouluradoilta...


Nyt saatiin meidän vaikeampaan, eli oikeaan kierrokseen hyviä ravipätkiä ja niihin olen tyytyväinen.



Ja loppuun vielä viime viikolta pari kuvaa joita en ole ehtinyt postailla tänne., mentiin puomeja ja kavaletteja, lopuksi sitten vielä korkeus hyppyä, ja Mariori pomppasi 110cm. :)






Huh, kylläpäs oli kuvien täyteinen postaus. Kommentoida saa, ja jos jätät linkin omaan blogiisi kommentoin mielelläni takisinkin päin. :)

perjantai 10. heinäkuuta 2015

#puhelimentyhjennystä

Puhelimeen oli taas kertynyt kaiken näköistä joten päätin tehdä taas pitkästä aikaa puhelimen tyhjäys postauksen. Nauttikaa. :D
 

 


Nää kolme ensimmäistä on parin viikon takaa kun olin Vilman kanssa rannalla, ja oltiinkin siellä sitten puoliin öihin saakka...


Juuri värjätyt hiukset, ovat muuten järkyttävän työläät ylläpidettävät, älkää värjätkö. :D


 Pari snäppi kuvaakin tähän löytyi, addailkaa snäpissä: saarajosefiinaa

Instasta.



Eilistä maalaus innostusta. Puomit saivat väriä ja tallijakkara muuttui ruskeasta valkoiseen.


Ja lopuksi kangastussilla taiteilemiani kasseja. Ihan hauska noita oli väkertää.