perjantai 29. toukokuuta 2015

Kuulumisia ja treenejä


Nyt viimeinkin niitä kuulumisia! Ei ole oikein ollut aikaa blogille tässä peruskoulun viimeisellä viikolla. Vaikka vikalla viikolla ei enää kokeita ollutkaan, oli paljon muuta ohvensiivia. Mm. tiistaina oli ysienpäivä ja keskiviikkona luokkaretki.
Ratsastelemaan olen nyt ehtinyt paljon kun kokeita ei enää ole ollut, mutta kuvaajaa en ole saanut. Sain tässä vähäaika sitten hommattua sivuohjat, ja juoksutettua on nyt tullut paljon, ja hevosetkin ovat tykänneet tällaisesta vaihtelusta. Mariori on myös alkanut käyttäytyä liinassa hyvin ja keskittymään hommaan.


Mariorilla olen ottanut kaikista aurinkoisista päivistä ilon irti maastoilun merkeissä. Se kun on niin mukavan maastovarma ja tykkää maastoilusta että sen kanssa on hauskaa maastoilla. Sipsillä olen aika paljon kouluillut ja on tässä taas ilman satulaakin tullut mentyä.


 

Olen myös monena päivänä mennyt skopalla kouluun, ja muutenkin on tullut paljon ajeltua, kun on ollut nättejä kelejä.
Peruskoulukin on ihan lopuillaan, huomenna kevätjuhla ja se oli siinä. Jatko-opiskeluistani ilmoittelen mahdollisesti myöhemmin, sitten kun niistä itse tiedän, eli kesäkuun aikana. Kesäkuussa olen myös kesätöissä.

Koulun kässä...:DD
Hevoset ovat myös päässeet muutamina päivinä laitsalle ja kyllähän ne joka vuosi siitä yhtä paljon nauttivat.
 


 

 
 Eilen sitten oli Sipsin kanssa estetreenit kisoja varten. Mentiin treeneissä metrinen rata joka sisälsi 9 hyppyä. Rata meni todella hyvin, mitään ei tippunut, mikään ei edes kolahtanut. Sain ratsastettua hyvin aktiivista laukkaa ohjaa vasten, ja se tuotti tosi hyviä hyppyjä. Materiaalia ei valitettavasti paljoa treeneistä ole, sillä kuvaajan piti olla valmiina nostamaan esteitä jos niitä tippuu (koska radassa sama este ylitettiin useampaan kertaan), mutta eipä tietysti nyt tippunut kun ei ollut kamera kädessä, hyvä kuitenkin niin että saatiin puhdas ratatreeni ennen kisoja.

ratapiirros




 




Suoritukseen tyytyväinen ratsastaja :D


Millaisia postauksia haluaisitte nyt kesällä, kun minulla on aikaa niitä toteuttaa?

perjantai 22. toukokuuta 2015

Hyppypostausta jälleen

Juu, siis kyllä me muutakin tehdään kun hypätään ja kisataan, mutta ei van ole ollut kuvaajaa. Tosin nyt lupaan tehdä jonkun kuulumis postauksen lähiaikoina, mutta nyt jälleen estepostausta.



Sipsillä meni tosi hyvin hyppelyt, mentiin pääasiassa kahdesta okserista koostuvaa kahdeksikko tehtävää. Lisäksi oli yksittäinen pysty ja pieni sarja. Ja todellakin meni hyvin. Olenkin nyt suunnitellut tähän lähiajoille kauden ekaa aluemetriä, mutta katsotaan miten käy. Mulla kun ei ole mitään painaita mennä ysikymppiä isompaa ja hevosen mukaan edetään. Liian ison radan menemisestä ei hyödy kumpikaan.


Tähän tuli kyllä niin kummallinen hyppy että...:D

Vähän päälle 90cm

Samaa korkeutta kun ylemmässä



Sitten esteet nosteltiin sinne metrin hujakoille, ja poni hyppeli edelleen ongelmitta.

Loppuun sitten nostettiin tuo pysty ja katsottiin paljon poni hyppää, ja 115cm se meni.
 Ei voi muuta sanoa, kun että mahtava poni rotuun ja rakenteeseensa (lyhyt jalkainen) nähden! :)
Poni 150 cm, este 115cm, 35cm korkeus eroa.


Mariorista ei olekaan kauhean montaa kuvaa, kun ei sillä paljoa hypättykään, poika oli eilen vähän possu ja alkoi keskittyä kunnolla vasta kun esteet oli 90sentin paremmalla puolella. Taipumisessakin oli taas ongelmaa. Täytyy siis ottaa koulu sessiot taas tähän väliin.
100cm

torstai 14. toukokuuta 2015

Turun Malja, 90cm


Tänään oltiin Sipsin kanssa vetämässä 90cm vasta huomenna virallisesti alkavan Turun Maljan aluekisa päivässä. Arvosteluna oli A.1.0 eli kaikki puhtaan radan saaneet sijoittuivat, ja puhdashan me saatiin, sen voin jo kertoa.

 
Kisat ei kuitenkaan menneet ihan oletetulla tavalla. Artukaisissa oli nimittäin satanut niin paljon vettä että kenttä oli nilkkoihin asti upottava kura löllö. Ponien 80cm luokasta oli jäänyt pois 10(?) ratsukkoa ja omakin luokkani oli puolittunut. Ihmiset olivat nimittäin kentällä käytyään todenneet etteivät siellä hyppää. Videoltakin voi kuulla ja nähdä kuinka märkä se kenttä oli.

Meidän rata meni perus hyvin, osaa esteistä oli laskettu johonkin 75-80senttiin tuon kuraisuuden takia. Pohja oli niin raskas että hevoset väsyi sillä aika nopeasti, ja joidenkin esteiden lähettyviltä se oli sen verran liukas, että pieni madallus ei edes kauheasti tuntunut. Oma kämmi tuli seiskalle kun päästin ponin hyppyyn liian aikaisin, ja sarja jäi myös vähän ahtaaksi, mutta muuten hyvin.



videolta otettu

videolta...

videolta
Olen kyllä olosuhteisiin nähden tyytyväinen rataan, mutta olisin ehkä toivonut vähän muuta näiltä kisoilta. Kyseessä kuitenkin pitkään järjestetty tapahtuma ja tapahtuma josta on ollut jo ihan kiitettävä ennakko hype, niin olisin ehkä vähän "hienompaa" paikkaa odottanut. Mutta tänään näin, ruusuke varastoon täydennystä! :)


Ponistaan ylpeä kuski! :)

tiistai 12. toukokuuta 2015

Valmistelevat estetreenit

Niin mihin valmistelevat? No kisoihin! :D

Tänään otin vielä viimeiset hypyt ennen torstain kisoja. Mentiin sellaista kahdeksikko tehtävää. Ensin esteet oli 70cm korkeudella, sitten 90cm ja lopuksi mentiin yksi kahdeksikko metrin esteillä.

Kauhean tekstipainotteista postausta ei tule, sillä olen hieman kiireinen, mutta en halua näiden kuvien postausta viivyttääkään joten tässä ne tulevat. Huomatkaa muuten uusi kypärä! :)


On muuten huomattavasti ponin laukka tässä viime kuukausina parantunut ja saanut säädeltävyyttä.





70cm

70cm


Oli pakko laittaa tällainen lähestymis kuva, sillä positiivista muutosta on tapahtunut. Nykyään osaan odottaa ja istua ennen estettä enkä oo 10 metriä aikasemmin kädet korvissa ja ohjat pyykkinaruina.

90cm

90cm

100cm

100cm
 
100cm. ei ainakaan poni kiinni jää esteisiin. :D

Muuten, jos teitä kiinnostaa seurata meikäläisen talli elämää ja kisareissuja, niin snäpissä tulee aika ahkerasti päiviteltyä my storya. Eli menkää ja hakekaa saarajosefiinaa jos kiinnostaa! :)