maanantai 30. maaliskuuta 2015

Sunnuntai kuvina ja irtojuoksutus


Sunnuntaina tosiaan tuli kuvailtua, kun mentiin Vilman kanssa  mummulaan kuvaamaan koulun tapahtumaan sketsiä, kamera kun kerran oli mukana niin leikin sitten vähän lifestyle bloggaria :D.






Illalla päätin sitten vielä irtojuoksuttaa Sipin, ja postauksen lopusta siitä pieni video, kun poni purki virtojaan.






Sori, ei kovin teksti painotteinen postaus tällä kertaa. Mutta videota nyt kerrankin.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Varsa 80cm, 21.3

Todella hyvin menneet kisat takana! Menin molemmilla hevosilla kasikympit, Sipsillä puhdas rata, ja puhdas uusinta sekä kuudes sija, Mariorilla perusradalta 12vp. Alempana molemmista hevosista vielä erikseen mietintää, mutta tähän väliin video radoista.



Sipsin kanssa päästiin verkkaamaan myöhässä, ja muut oli jo vetäneet vasemman kierroksen verkan, eli suoraan oikeeseen, pari hyppyä ja sillä selvä. Radalla tuli muutama ei niin kaunis hyppy, kun en tosiaan ollut sitä ponia kunnolla ehtinyt verkata.
Siitä huolimatta päästiin perusradalta uusintaan, ja uusinnassa vedettiin ihan kohtuu hyvä aika 32,21 muistaakseni. Kyllä ylpeä sai olla toisesta kun niin surkealla verkalla veti 0 radat! :)

Mariorilla verkka meni ihan Super hyvin! Ei koskaan oo mennyt niin hyvin. Mutta radalle sitten vähän kerkesi jäähtyä. Eli oltiin verkka ryhmän vikat hyppääjät ja Mariorilla tahtoo vähän vaikuttaa se ettei pääse heti radalle. Juoksevat verkat on sille parempi vaihtoehto.
Ykkös este tuli alas, sarjan eka ja sitten 6. pysty. Kaikki puhtaasti menneet hypyt kylläkin oli tosi hyviä!
Syy miksi kuitenkin olen tyytyväinen Mariorinkin rataan oli se, että poika yritti, se ei sählännyt vaan se oikeasti yritti. Mariori on vielä niin alussa, vielä niin projekti että kisa tilanteet on sille vielä vähän hankalia ja lisäksi sairastelun takia viimevuonna me ei ees kamalasti kilpailemaan päästy. Ja ne hypyt mitkä oli puhtaita meni hyvin. Toi eka este on pojalle jonkun asteen kompastuskivi, mutta hei, se paranee vaan sillä että menee kisoja, tekee kisoista hevoselle rutiinia. Sarjat on mys pojalle vielä hiukan vaikeita hahmottaa, varsinkin jos niissä on ekana okseri, mutta tämäkin korjaantuu vaan menemällä ja tekemällä, ja viimeinen pysty oli huolimattomuus virhe.
Tän vuoden ensimmäinen kasikymppi pojalla, ei hylkyä, ei kieltoja...ja alla hevonen joka yrittää parhaansa. Tästä on hyvä jatkaa, kun tietää mitä treenata. Mun ja mariorin pitää vaan löytää se yhteinen sävel, vaikka se on ollut meillä jo suhko pitkään, olen vasta lähiaikoina alkanut oikeasti innostumaan sen kanssa treenaamisesta. Eli treeniä, treeniä ja vielä vähän treeniä niin siitä tulee vielä hieno estehepo. Vauhtia ja intoa on tarpeeksi hyviin aikoihin, enää puuttuu tekniikan hieominen!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Torstai treenit

 

Eilisen ohjelmaan kuului hyppäämistä ja huomisen ohjelmaan kuuluu kisat. Ajattelin nyt kuitenkin tulla vielä ennen huomista postaamaan nämä eiliset hyppy kuvat.


Mentiin ihan perus suoralla olevaa okseria ja sitten linjoja, yksi sarjakin saatiin mukaan. Ensin mentiin näitä yksittäin ja lopuksi vähän jotain radan tyyppistäkin.






En kyllä tässä kuvassa hyppyyn päässyt mukaan mutta pakko oli tääkin laittaa kun poni menee nin komeesti kuitenkin! :)




Sipsin kanssa esteet oli lopussa siinä 90 sentin puolin ja toisin, ja pitää nyt muistaa että hypätään huomenna vain kasikymppi. Eli pitää vaan muistaa ratsastaa rohkeasti eteenpäin ja niellä se oma jännitys.

Pahoittelen jalkani asentoa... :'D

F1...joku tais vähän innostua?


Mariorin kanssa meni hyvin ja samoja tehtäviä mentiin kun Sipsilläkin. Hyvillä mielin pojankin kanssa huomenna kisoihin, rutiinia hakemaan.





keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Maasta käsittelyä




Ja minähän en pakita vaikka kuinka haluaisit.

Tänään tosiaan tuli inspiraatio tehdä pojan kanssa vähän maasta käsittely juttuja. Ja Marsun kanssahan niitä ei voi tehdä liikaa. Toisin kun Sipsi, mariori ei ole semmoinen lenkki kaveri joka laukkaa vierellä kun itse juokset ja ja stoppaa siitä vaikka suorille jaloille, ei Mariori ei ole sellainen. Marsu haluaa olla aina pikkusen edellä, se lienee jäänne raviajoilta, ja hän ei pysähdy pienestä riimunarun nykäisystä. Mutta siksi me näitä juttuja tänään treenasimmekin, jotta maastakäsittelystä tulisi mukavampaa.
Me mentiin peruutus ja takanakulku harjoituksia. Pysähdysharjoituksia, muutama kumarrus ja seuraajohtajaa ilman riimunarua.



"Saan sen leivän!"



tiistai 17. maaliskuuta 2015

Estevalkka 15.3

Tosiaan sunnuntaina oltiin valmennuksessa mutta videon sain latailtua vasta tänään.



Mariorilla olin ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolella valkassa ja meni paremmin kun uskalsin edes odottaa! Alkuverkoissa oli vaikeuksia taipumisen kanssa, ja muut hevosetkin olivat taas niin kiinnostavia että... Mutta valmentajan hyvillä ohjeilla pika alkoi kuuntelemaan! Osittain hypyt oli jotain sinne päin, mutta loppua kohden poika alkoi keskittyä jo paremmin.
Saatiin sellaista kommenttia että Mariorilla on raaka mutta hyvä laukka, ja että mun pitää vaan alkaa vaatia siltä laukkaa, ei siis enää radalla vapauksia rikkoa raville vaan laukkaa pitää puskea läpi niin se alkaa siitä sitten sujua.




Sipsin kanssa sitten vasta hyvin menikin! Poni oli tosi hyvällä motivaatiolla menossa! Ja oikeastaan kaikki virheet mitä tuli johtui kuskista. Kerran mentiin ohitse esteestä (viimeinen rata) kun unohdin itse radan :'D.
Mutta miniaskeleet ennen estettä on vähentynyt, ei kieltoja ja vain kerran puomi alas. Valmentajakin sanoi että ois ihan kun eri poni alla, kun mitä parissa viime valkassa. Sain muutaman hyvän vinkin tasapainottamiseen ja näin. Näillä vinkeillä jaksaa kyllä taas suunnitella seuraavia kisoja yms. :)


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kissoja ja koiria

Otsikko viittaa tämän postauksen kuviin, kun puolikas eläinlaumaani asettautui kuvattavaksi. :D

Hevosteluista ei ole erikoista kerrottavaa, eikä kuvia. Kenttä on huonohkossa kunnossa, mutta sulaa onneksi kovaa vauhtia. Maastoillessa lähinnä tämä viikko mennyt. Ensiviikolla kuitenkin mahdollisesti taas valkkaan maneesille, ja molemmilla hepoilla, kuvaajakin varmaan tulee mukaan joten silloin sitten ratsastus materiaalia viimeistään.
Mutta tähän  todella tyngän postauksen loppuun nyt niitä kuvia.






maanantai 2. maaliskuuta 2015

Hiihtoloman kuvasatoa ja pari sanaa kauden ekoista kisoista

Päätin ottaa hiihtoloman ajaksi lomaa myös blogista, ja en kyllä kadu. Oli mukavaa tehdä kaikkea miettimättä postailua yms. Hiihtoloman yhtenä päivänä kuitenkin kertyi muutama kuva mun ja Sipsin menosta ja ne kuvat päätin tähän postaukseen laittaa.


















Tosiaan, lauantaina meillä oli kauden ensimmäiset kilpailut, 1-tason kisoissa. Mariorilla menin 70cm. Meni tosi hyvin huomioon ottaen ettei olla hypätty Marsulla kun viimeksi joulukuussa. Ykkös este tippui kun poika ei keskittynyt mutta muuten hän meni hyvin. Kuskista ei voi sanoa samaa. Unohdin itse vitos esteen ja tuli ohi meno. Sipsillä tuli 80 sentissä hylky. Samalle vitoselle kielto (samat radat molemmilla) koska olin viimeksi mennyt siitä ohi niin en ratsastanut kunnolla. Ja poni lukee mua kun avointa kirjaa aina näissä tilanteissa. Se hyppää mitä vaan jos haluan ja olen varma, mutta jos näytän jännitykseni niin se kieltää. Muu rata ennen tuota meni kuitenkin hyvin ja tosi skarpeilla hypyillä ja vitonenkin meni uudella yrittämällä. Kutoselle olin jo aiemmin tehnyt virheen, käynyt näyttämässä sitä koska siellä oli sokeripalat alla. Eli toisin sanoen olin tehnyt esteestä pelottavan näyttämällä sitä ponille etukäteen. Sekin meni uudella yrittämällä yli ja seiska meni hyvin. Hevoset oli siis tosi hyviä, ratsastajan vaan pitää opetella nieleen jännityksensä, varsinkin näinkin helpoilla radoilla...