Vaihtelevien tunteiden ja tulosten Ypäjä GP

Otsikko jo jotain kertookin, mutta aloitetaan puimaan kisapäivän tapahtumia järjestyksessä. Eli siis, Mariorin 100cm luokasta joka oli meidän kisapäivän ensimmäinen luokka. Mariori oli ihan mahtava. Paremmin ei voi sanoa, kyseessä oli siis meidän toinen metri kisoissa ja hän veti A.0.0 arvostelulla olleen luokan neljällä virhepisteellä. Ja verkassa hän laukkasi varmaankin ekaa kertaa elämässään muodossa! Kyllä! Peräänantoon toki on vielä matkaa, ja siihen ei välttämättä laukassa tulla koskaan pääsemään, mutta minulle riittää se että se välillä jopa pyöristyy laukassa ja asettuu sisäänpäin. Se on entiseltä ravurilta ihan hyvin se.
Rata tosiaan sujui onglmitta ja kaikki hypyt olivat tosi hyviä. Harmillisesti radan viimeinen tarttui mukaan, mutta toiseksi metriksi oikein kelpo suoritus.

Kaikki kuvat C: Henni Leena Helenius /henskunvalokuvaus.kuvat.fi 

Allun kanssa mun pitikin mennä kaksi 110cm luokkaa. Ensiksi oli vuorossa nuorten hevosten luokka. Verkassa en saanut Allusta mieleistäni, noh ei siitä sen enempää. Radalle lähdettiin, ykkösestä yli, kakkoselle kielto ja uudella yrityksellä esteen sekaan hyppy ja kun päästiin puomien ja johteiden seasta pois niin hevonen ontui. Ei muutakun itse alas selästä ja talutin Allun pois radalta.

Näin isoissa kisoissa oli onneksi eläinlääkäri paikalla ja hän sitten katsoikin Allun oikean etusen jota se ontui. Kaikeksi onneksi jänteet olivat kunnossa, ja luita ei selvästikkään ollut poikki mennyt. Allu oli vain täräyttänyt sääriluun ja siksi ontui hetkelliseti. Jalkaa kylmäiltiin vedellä ja kotimatkan ajaksi siihen laitettiin kylmäyssuoja. Kotona jalka ei ollut enää juurikaan lämmin, ja laitoimme hevoset tarhaan. Illalla koitin jalkaa uudestaan ja se ei ollut enää lainkaan lämmin, eikä puristelulle arka. Ontumistakaan ei enää ollut havaittavissa, eli säikähdyksellä selvittiin. Onneksi.

Meidän kisailumme Allun kanssa jäi luonnollisesti siihen, eihän sillä sitten sitä toista luokkaa olisi enää voinut mennä. Eikä siitä tuommoisen jälkeen varmaan olisi yhtään sen parempaa suoritusta seurannut. Henkiset kolhut kun tällaisissa jutuissa tuppaa usein olemaan fyysisiä suuremmat.

Mites me nyt sitten tästä jatketaan? No, ei ainakaan mennä Ainoon launtaina. Sunnuntaina aiomme mennä Osaralle ihan pieniin seurakisoihin. Molemmat hevoset mukaan ja luokkina 80 ja 100cm molempien kanssa. Mariorille nämä ovatkin ihan hyvät luokat. Ja niin ne ovat tässä tilanteessa Allullekin. Riittävän pienet luokat, eli juuri sopivat siihen kadonneen varmuuden hakemiseen. Ainakin ratsastaja kaipaa nyt enemmän onnistunutta rataa mieluummin niiltä pikkuesteiltä kun haparointia isommilta. Eihän se korkeus varsinainen ongelma ole, ollaanhan me niitö 110 cm luokkia jo mentykin, ja ihan onnistuneesti, mutta kyse onkin siitä mitä korvien välissä tapahtuu. Kahden viikon päästä Riders Inin kisoissa olisi tarkoitus palata kymppien pariin, mutta en ota siitä paineita. Palataan jos siltä tuntuu, tai sitten ei jos on epävarmat fiilikset. Mutta ainkin jatkossa otetaan se metri alle, sillä on loppuenlopuksi tosi suuri merkitys.

Noh, näitä sattuu, niinkuin pitempään tätä touhua katselleet sanovat. Ja tottahan se on, tällaistahan tää hevosten kanssa pelaaminen on, ylä ja alamäkeä. Välillä pitää ryssiä oikein kunnolla, että voi oppia jotain. Ja eihän se onistuminen maistuisi yhtään miltään jos ei koskaan mokailisi!