Vihdoin postaan nämä kuvat, jotka itseasiassa on otettu jo maanantaina, mutta useista syistä ehdin vasta nyt ne postaamaan. Noh, parempi nyt kun ei koskaan.
Maanantaina me siis kouluilimme Mariorin kanssa. Aika rennosti tosin otettiin, kuitenkin ollut kisat viikonloppuna ja näin pois päin. Keskityin lähinnä taivuttelemaan Marioria, sekä saamaan kaikkia askellajeja helposti säädeltäviksi sekä ,uotoa enemmän eteen ja alas. Mariori kun helposti jä juokksemaan pää taivaissa. Ohjastuntuman pidin melko kevyenä ja ohjaspituuden melko pitkänä. Lähdettiin siis hakemaan rentoutta, ilman sen kummempaa funktiota peräänannoista sun muista.
Alkuravien jälkeen lähdettiin työstämään ravia ympyrällä, ja kun sain ravin hyväksi ja säädeltäväksi aloin laukata. Laukka meni pätkittäin hyvin, tätkittäin huonommin, mutta jopa laukkaan saatiin vähän sävyjä.
Suorat ranteet vois olla ihan kova sana...
Eihän se laukassa oikein muotoa osaa hakea, mutta se ei ollutkaan tässä tarkoitus. Tarkoituksena oli hakea tasapainoa ja säädeltävyyttä, ja sitä paikoin saatiinkin.
Lopuksi me tehtiin etuosakäännöksiä, ja ne sujuivat ihan ok. Välillä poikaa rupesi ärsyttämään kun kaikki neljä jalkaa ei totellut niinkuin pitäisi, mutta kyllä me onnistuneitakin käännöksiä saatiin aikaiseksi.
Allun kanssa käytiinkin sitten ihan maastoilemassa kevyesti. Tämä oli siis hierontaa eli tiistaita edeltävä päivä. Ennen lähtöä kuvattiin meidän uusia tiimihuppareita, joita tilattiin siis minulle, äidille ja meidän kahdelle kisagroomille. Tekstit, kuvat yms. olen suunnitellut täysin itse. Mielestäni näistä tuli aika kivat!
Palataampa hetkeksi viimeviikon perjantaihin, jolloin kisailimme Tampereella. Olen vihdoin saanut videot ja kuvat suorituksista, ja näin ollen pääsen julkaisemaan kisoista postauksenkin!
Aloitetaan Mariorista, Allusta lisää myöhemmin postauksen aikana. Mariorilla menin siis suomenhevosten kansalliset luokat 100 ja 110 cm. Vaikeaa järjestellä edes sanojo tähän, edelleen olen noista luokista niin innoissani!
Ennen metrin rataa me ehdittiin verkata ihanan pitkään, sileää siis. Hypyt otin aika nopeaan tahtiin juuri ennen radalle pääsyä. Verkkaan oli käytössä iso maneesi, ja kertaakaan ei tullut ahdasta. Mariori toimi hienosti kooska olin saanut verkattua sitä sileällä niin pitkään. Radalle siis lähdin hyvillä mielin. Kisa kentän päässä oli vielä pieni alue jossa sai hypätä muutaman hypyn ennen radalle lähtöä. Sateisesta kelistä johtuen, tuo alue oli kuitenkin melko huonossa kunnossa, joten otin siinä vain pienen pystyn ennen radalle lähtöä. Kentän pohja oli sateesta inan kärsinyt, ja radan kävelyssä olin miettinyt että mitähän tästä tulee. Pohjaa oli kuitenkin välissä hoidettu, ja saatu huomattavasti paremmaksi. Inan raskas se oli, mutta Mariorin kohdalla se ei haittaa, se kun on tuollainen höyry veturi.
Metrin rata meni hienosti! Perusrata meni puhtaasti, jatkoimme uusintaan ja sekin meni puhtaasti. Uusinnassa minun olisi pitänyt painaa enemmän kaasua niin olisi oltu kiinni sijoissa, mutta toisaalta, mieluummin puhdas suoritus kun liiasta vauhdista tiputetut puomit. Tuloksemme oli 7/22 ja olimme ensimmäiset ei sijoittuneet. Noh, toisaalta vastus oli kova! Paljon upeita ratsu suokkeja, eli ei se poika yhtään hullummin vetänyt!
Sitten tulikin sen jännittävän osuuden aika, 110cm radan kävely, mun ja Mariorin eka 110cm. Ihan hullua, 110cm on tuon hevosen kainaloita 20 cm korkeammalla, ja muutenkin, eipä sitä olisi moni uskonut että sen kanssa oltaisiin vielä tässä vaiheessa. Noh, me startattiin luokka ja päästiin se maaliin kahdeksalla virhepisteellä, siis kahdeksalla! Aivan älyttömän hyvin ekaksi 110 cm luokaksi! Alas tuli este nro 2, huolimattomuutta! Este numero 6 tuli taas alas, koska toin huonoon paikkaan, hevonen yritti parhaansa, mutta aina se ei riitä jos ratsastaja töppää! Este maan tasalle, ja pieni jännitys momentti että kootaanko me nyt itsemme ja päästäänkö seiskalle, seiskalle joka oli radan koekein ja levein okseri. Me saatiin itsemme kasattua, ja hypättiinkin loppu rata ihan puhtaasti! Ette voi uskoakkaan millainen fiilis oli kun päästiin maalilinjan yli. Me tehtiin se, ja hyvin tehtiinkin sillä tulos oli 5/13 ja jälleen ensimmäiset ei sijoittuneet. Olin pojasta niin ylpeä että ylpeys paistoi varmaan sadan kilometrin päähän. On huippua nähdä että projekti hevosen kanssa tehty työ tuottaa tulosta! Saatiin kehuja meidän menosta ihan tuntemattomiltakin, ja se kyllä lämmitti mieltä suuresti.
No sitten se Allu, sekin oli mukana, mentiin metri ja hylkyhän sieltä tuli. Ykkönen ja kakkonen meni, ne olivat helppoja esteitä mutta kolmoselta se sitten kielsi ulos, tai oikeastaan vain juoksi siitä ohi. Kolmosessa rata siis alkoi vaikeutua. Tämä kaikki johtuu vain yhdestä asiasta, selästä. Kyllä, jo verkassa tunsin että se pomppii taka päästä eikä hekeudu rehellisesti kuolaintuntumalle. Samoja vikoja mitä sille tulee aina, ihan aina kun se menee selästä jumiin. Blogissa en ole sitä mainostanut, mutta Allu siis on melko herkkä menemään lanneselästä jumiin. Tämähän on siis nuorille melko yleistä. Verkassa mietin jo että pitäisikö perua, menin kuitenkin radalle, ja kyllä, olisi pitänyt tajuta verkan perusteella perua startti, eihän siitä mitään tullut niinkuin ounastelinkin. Noh, nyt Allu saa vähän pitemmän kisatauon ja tänään sillä kävi hieroja. Hieroja totesi että selkä oli tosi jumissa, krampissa oikeastaan, mutta sai kuulemma sen hyvin aukeamaan.
Noniin, pikaista katsausta tiistaihin jolloin oltiin Mikko Mäentaustan estereeneissä. Aloitetaan Mariorista sillä sen menin ensin. Kuvia on tosin valitettavasti vain Allusta, mutta parempi sekin kun ei mitään.
Ensin teimme yksittäisiä tehtäviä, ja kaikki radan osat läpi. Sitten oli radan aika. Mariorilta jätettiin ensimmäinen matalampi rata välistä ja tulimme vasta 80-100cm radan. Ensimmäisenä oli pysty, siitä 5 laukkaa okserille ja taas 5 laukkaa pystylle. Tämä välisujui hyvin. Sitten vesimatto kokoratalaeikkaalla joka sujui myös hyvin. Vesimatolta jtakettiin uudelle kokorataleikkaalle jolla oli kahden askeleen sarja. Isosti sisään, b osa alas. Sitten pitkällä sivulla yhden askeleen sarja, joka sujui hyvin ja siitä 6 askelta muurille, joka myös sujui hyvin. Rata oli Mikon mielestä hyvä, pudotuksesta huolimatta.
Tälle käänsin monesti liian myöhään joka johti ohimenoon.
Sitten Marsu pääsi menemään saman radan vielä 100-110cm korkuisena. Tämä rata meni vielä paremmin ja kaikki puomit pysyi kannattimilla. Puhuttiin radan jälkeen meidän viikonlopun kisoista joissa starttaan Mariorilla kansallisen 110 cm luokan, joka by the way ei Mikon mielestä ole mitenkään huono ajatus. Mariori pääsee esteet kyllä ja sen hypystä löytyy laatua, radalla minun pitää vain keskittyä laukan laatuun. Hyvillä mielein siis kohti huomisia kisoja!
Lisäksi puhuimme noista puomeista, ja sain hyvää ajateltavaa itselle. Usein tahdon jäädä "kiinni" pudoneisiin puomeihin. Mikon mukaan kuitenkin rataa ei voi arvottaa vain estevirheiden suhteen. Kisoissa toki se määrää ijoituksen, mutta kun puhutaan siitä miten rata meni, ei pelkästään pudonneet puomit ratkaise. Joskus niitä vain tippuu, hevonenkin on vain eläin, ja joskus sillekin tulee arviointi virheitä ja puomi putoaa, hevonen on myös herkkä eläin ja joskus sitä saattaa tietämättään tehdä jotain mikä aiheuttaa pudotuksen. Syy pudonneeseen puomiin ei siis automaattisesti ole huono ratsastus tai huono hevonen ja näin ollen ratoja pitäisikin miettiä kokonaisuutena, eikä jäädä liiaksi kiinni pudonneisiin puomeihin.
Sitten olikin allun vuoro, tehtiin samoja tehtäviä. Pariin kertaan allu pääsi multa esteen ohi, ihan omasta syystäni. Ensin vesimatolta, sitten kahden askeleen sarjalta. Turhia ohimenoja, jotka olisi ollut estettävissä. Kertaa enempää se ei noilta kuitenkaan mennyt ohi, ja sain korjattua oman ratsastukseni noille. Yhden askeleen sarja olikin sitten vaikeampi. Käänsin Allun liian myöhään jolloin vasempaan ohjaan jäi liikaa painetta ja se meni vasemmalta ohi. Tästä päästiin kolmannella yrittämällä ohi. Sitten se sujuikin hetken ihan hyvin, kunnes taas pari ohi menoa, ihan taas siksi etten kääntänyt ajoissa. Viikonlopun kisoissa pitääkin siis muistaa kääntää ajoissa, että ehtiin myös suoristaa. Radassa tämä kuitenkin sujui ihan ok. Ja rataa päästiin menemään ilman esteiden ohituksia, tosin loppua kohdena Allu otti vähän liikaa kierroksia, ja pidättää sai paljon.
Noh, tällaista tämä ratsastus on, nyt kun vihdoin on "oppinut" olemaan oikomatta radalla, ottaakin tiet jo liian kouluratsastus tarkkuudella, vaikka välillä olisi hyvä loiventaa kaarteita ja eikata kulmaa. Mutta oppia ikä kaikki, ja nyt tiedän mihin taas kiinnittää huomiota, vasemmalle kääntämiseen. Se on tehtävä ajoissa. Allu menee herkimin ohi vasemmalta, joten käännös on ehdittävä tekemään niin ettei vasempaan ohjaan jää painetta käännöksen jäljiltä. Hyvillä mielin lähdn kuitenkin huomenna metriin. Pelkkä metri tällä kertaa, kun hevonen on tehnyt aika rankkaa rupeamaa pari viikkoa ja en halua että sille tulee liikaa kerralla, kun se on niin nuorikin. Siksi se pääsee näissä kisoissa melko helpolla, ja pääsen itsekin keskittymään paremmin Marioriin.
Viime viikonloppuna oltiinkin oikein ahkeria kilpailemisen suhteen. Lauantai vierähti Hyvinkäällä Meets Palm Beach:ssa, eli siis Riders Inn:n 4-tason kisoissa. Näissä kisoissa oli vain Allu.
Ensimmäisenä vuorossa oli 2-tason 100cm luokka. Verkassa oli sattunnut yksi ohimeno, taas omasta mokasta. Pitäisi suoristaa ajoissa ja tasata pohkeet, jokin siinä vain on vaikeaa. Tämän jälkeen verkka kuitenkin sujui hyvin. Ohi meno vähän kaiveli radalle lähtiessä mutta päätin että mun täytyy vain ratsastaa päättäväisesti joka esteelle ja pitää ne pohkeet kiinni. Tämä toimi ja perusrata päästiin virheittä. Tosin Allun työmoraali oli tuona päivänä todella korkealla, ja se miuelellään auttoi myös kuskia jos tuli tukala paikka.
Uusinnassa me sitten valitettavasti otettiin minun virheestäni yksi este alas. Suoristin myöhässä ja pelkäsin käyttää vasenta ohjaa tarpeeksi. miksi pelkäsin, siksi kai että se menee niin helposti vasemmalta ohi. Tai eihän se oikeastaan mene jos pohkeet vain on tasan ja paine suussa tasattu ennen estettä. No, jälkiviisas on hyvä olla. Uusinnasta siis 4vp. Ilman niitä oltaisiin sijoituttu seitsemänsiksi. Huipu tyytyväinen olin kuitenkin!
Seuraavaksi olikin päivän jännittävän osuuden vuoro. Ensimmäinen 110 cm Ypäjän jälkeen. Voitte vain kuvitella kuinka paljon jännitti ja ehkä jopa vähän pelottikin. Mielessä oli muisto esteen sekaan ratsastuksestamme, ja pelko siitä että se tapahtuu uudelleen.
Allu oli kuitenkin hyvä verkata, ja nuorten luokille tyypillisesti hevoset saivat tutustua kilpailuareenaan ennen aloitusta. Allu ei pahemmin asioita siellä kyttäillyt ja olihan se hypännyt jo yhden luokan. Meidän vuoro koitti ja me mentiin. Aika kovaa, koska pelkäsin että jos pidätän liikaa se ei mene tai menee sekaan. Allu teki kuitenkin hyvää rataa ja itsekin osasin jopa paikoin ratsastaa. Vitonen alas omasta mokasta ja 8 a hevosen mokasta. Kahdeksan virhepistettä oli siis loppu tulos.
Joku voi ajatella ettei tuo niin hyvä tulos ole, mutta voi kuulkaa, on se! Meidän yhteisten metrikymppien määrän kun voi kuitenkin laskea yhden käden sormilla. Paikat osui hyvin ja hevonen oli täydessä vireessä. Kertakaikkiaan hyvä rata, ja mikä tärkeintä itseluottamusta sain takaisin!
Sunnuntaina oli vuorossa SH Kummajaiset. Näissä luonnollisesti meni vain Mariori. Noh, ysikympistä ei paljoa sanottavaa ole, hylky tuli. Hevosta ei kiinnostnut, syitä pohditaan hetken päästä, mutta käsitellään metri ensin.
Ysikympistä en arvatenkaan kovin hyvin mielin metriin lähtenyt, mutta menin kuitenkin. Metri menikin hyvin, joka yllätti mut ja saatiin lopulta tulos 0-4vp. Uusinnan viimeinen harmittavasti tarttui mukaan. Mutta ei sen väliä, tärkeintä oli että selvittiin tällä kertaa rata loppuun, ja jopa uusintaan asti.
Se kyllä saa hyppyyn ilmaa jos se haluaa :O
C: Anniina Kiikala
Niin, kummajaisista mulla on ylipäätään sanottavana yksi asia, ja se on huonontunut taso. Ja ei, en missään nimessä tarkoita kilpailijoita hevosineen, suokkien tasohan oli hyvä! Tarkoitan kilpailupaikkaa sekä järjestelyjä. Pöly, sitä oli verkka kentällä niin paljon ettei mitään rajaa. Ihan tosissaan, välillä ei edes nähnyt missä verkka esteet olivat. Ja tämä pöly varmasti oli yksi syy Mariorin käytökseen ysikympissä. Se oli niin kummallinen, jopa yritti pois kentältä. Mariorihan reagoi pölyihin tosi voimakkaasti ja herkästi, joten sillä varmaan oli oikeasti huono olla. Metrissä taas kun oli vähemmän väkeä se varmaan pystyi olemaan paremmin.
C: Anniina Kiikala
Mutta ihan tosissaan, olisiko kenttiä voitu mitenkään kastella? Vaikka edellisenä iltana? Myös kisakenttä pölysi luvattoman paljon. Kentän pohjat ylipäätään saattaisivat myös kaivata päivitystä. Radasta ja sen epäloogisuuksista kuuli myös murinaa kun kentän laidalla vietti hetken, ja olihan tuo rata melko kummallinen, tai sitten me ollaan vaan totuttu mm. Ypäjän ammatti ratamestareiden tuotoksiin... Myönnän, että käytyäni nyt kansallisia oikeasti hyvissä ja hienoissa paikoissa jossa järjestelyt on pro tasoa, niin sitä saattaa tulla vaateliaammaksi asioiden suhteen, mutta silti, jotain tasoa odottaisin kun kuitenkin aluekisoista puhutaan. Kolmas vuosi Kummajisia meidän osalta, ja voi hyvin olla että myös viimeinen. Järjestelyiden taso on laskenut laskemistaan. Suokeille on paljon omia kansallisia luokkia, käyn mieluummin niitä kun tällaisia. Hevoset olivat hienoja, mainitaan se nyt vielä kerran, paremmin nämä hienot kansallisaarteet tulisivat kuitenkin esille, kun kilpapaikan puutteet eivät veisi huomiota, tai kun edes hevoset näkyisi sieltä pölyn seasta...
MUOKS: Kritisoin postauksessa kummajaisia, ja saattaa ehkä saada sen kuvan että se johtuu suorituksestani. Yksi 90 cm ei kuiyenkaan minua jaksa kauaa kaivella. Ärsyyntymiseni johtuu siitä että kisat joissa on aina mukava tunnelma ja paljon hienoja suokkeja päästetään vuosi vuodelta menemään alas päin kun pienillä panostuksilla voitaisiin moni asia saada paremmalle tolalle. Eli tarkoitus ei ole kisajärjestäjää haukkua vaan antaa kritiikkiä, sillä ilman kritiikkiä ei kehitystä ainakaan tapahdu. :)
Olimme siis Osaralla sunnuntaina, niinkuin joku on saattanutkin esimerkiksi istagramista huomata. Nyt katsaukset luokkiin, melko tiivistetysti mutta kuitenkin.
Mariorin 80cm meni hyvin, se oli verkassa hyvä ja radalla vielä parempi. Se ei radalla edes kolauttanut esteisiin, vaan kaikki sujui täysin ongelmitta, tosin olihan rata aika pieni joten ei se kauheasti poikaa haastanut. Uuusintaan päästiin, mentiin kovaa, tehtiin ihan hyvä uusinta aika. Näin me sitten sijoituimme kolmansiksi tässä luokassa.
Allun 80cm, alkoi vähän huonosti. Verkka oli nimittäin maneesissa ja kisakentän se näki ensimmäisen kerran vasta kun lähdettiin suoritukseen. Näin ollen ykköselle tuli kielto. Allu jäi katsomaan tuomarinpöytää, ja ensimmäinen este tuli puskista. Uudella yrittämällä mentiin kuitenkin yli ja loppu rata sujui ongelmitta. Kasikympin jälkeen mietin jatkanko allulla metriin, sillä kenttä oli melko pehmeä ja raskas. Päätinkin katsa millainen se olisi metrin verkassa.
Palattiin Allun kanssa maneesille verryttelemään, ja hypättiin 110cm okseri. Tulin siihen tulokseen että kyllä me siihen metriin lähdetään. Se sujuikin sitten ihan hyvin. Este numero 3 ja 6 joka siis oli yksi ja sama este tuli meiltä alas. Tuolle esteelle oli vaikea päästä hyvin, ja muillaki tuntui olevan sille lähestyminen vaikeaa. En tiedä oliko se jotenkin pehmeämmällä kohdalla, sillä tuntui että kun yritti ponnistaa niin jäi kentän pohjaan kiinni ja hyppy muuttui laakeaksi. Tulos oli siis 8vp perusradalta, mutta olin ihan tyytyväinen. Nämä olivat kuitenkin ensimmäiset kisat ypäjän jälkeen, ja ainoa tvoite oli ettei tulisi hylkyä, se toteutui.
Mariori taas oli metrin varkassa ihan huippu. Radalla tuli pari täpärää kolausta mutta esteet pysyi kannattimilla. Päästiin uusintaan, vedettiin se täysillä ja arvatkaas mitä...me voitettiin koko luokka! Kyllä, puhdas metri ja nopein aika. Meidän uusinta aika oli 37.05 ja se oli 7 sekuntia kakkoseksi tullutta parempi. Oli se aika upee fiilis kun me luokan viimeisinä lähtiöina voitetaan. Maalinn päästyämme tuomari vain tokaisi että "näin saapui maaliin luokan voittaja".
Kaikin puolin siis hyvä kisapäivä. Allulla päästiin taas kisaamisen makuun, ja Mariori sijoittui kahdeessa luokassa. Seuraavan kerran kisataan tänä lauantaina Allun kanssa hyvinkään Meets Balm Beach:ssa ja koitetan taas sitä kymppiäkin. Sunnuntaina me mennään Mariorin kanssa kummajisiin joissa luokkina 90 ja 100cm, toivotaan että pojalla on samanlainen draivi päällä. Mielin myös viedä Mariorin ensiviikolla Tampereelle kansallisiin suokkiluokkiin...:)
Eilen otin itseäni niskasta kiinni ja hyppäsin. Jokainen joka luki postauksen Ypäjä GP:stä tajuaa varmasti miksi Allun kohdalla tuo hyppäämään lähtö vaati pientä henkistä priiffausta. Mutta, nyt se on tehty, ensimmäinen hyppykerta esteensekaan ratsastuksen jälkeen. Ilokseni sain myös huomata että päästäänhän me vielä esteistä yli. Aloitettiin hyppäääminen ihan minimaalisesta pystystä, haettiin taas sitä tuntumaa esteisiin. Siitä sitten pikkuhiljaa nostettiin korkeutta ja yksi este muuttui tehtäviksi ja lopulta radaksi. Ja hei, me tehtiin se, me hypättiin okserikin. Kieltoja, tai oiksestaan ohi menoja tuli muutama, mutta ne johtuivat aina minusta. Allu meni siististi ohi jos en ollut varma. Mutta kun kokosi itsensä ja piti pohkeet kiinni, otti sopivasti vauhtia esteelle eikä jäänyt roikkumaan ohjista jalustimilla seisten, niin silloin se meni, ja hyvin menikin.
Hurja vesimatto
Tästä sitä taas lähdetään nousemaan. Varmasti nämä pienet seurakisat on meille hyvä juttu, ja se ihan minimaalinen 80cm luokka metrin alle. Itseluottamusta, sitä tässä tarvitaan. Se ei riitä että sä tiedät hevosesi ja itsesi pystyvän niihin 110cm ratoihin, pitää myös luottaa itseensä ja ratsastaa.
Mariori meni myös ihan huippu hyvin, kertaakaan ei esteet kolissut, ei ollut ohi menoja tai muutakaan säätöä. Kaikin puolin huippu. Kyllä se vaan vaikuttaa paljon tuo suuvärkki Marsuun, heti kun hampaat hoidettiin tuli hevosesta ihan unelma ratsastaa. Tavitteetkin on pojan kanssa noussut korkeammalle kun se on taas oma itsensä, ja syy sen kummalliseen käytökseen ratkesi.
