maanantai 20. helmikuuta 2017

Kisakausi korkattu!

Pahoittelut että postaus tulee näin myöhässä, mutta odottelin tilaamiani kuvia saapuviksi ja niiden saaminen sitten otti oman aikansa. Mutta tosiaan, viime lauantaina aloitimme kisakautemme Ypäjältä. Luokkina toimi prohayn nuorten luokat 100 ja 110cm.

100cm radalta
Lähtö ei lauantai aamuna ollut tolkuttoman aikainen. Yhdeksän aikoihin starttasimme kotoa, ja hunosta ajokelistä johtuen oltiin paikalla 10.30. Juuri sopivasti sillä ehdin luokan 2A radan kävelyyn, rata oli siis sama kuin ratsastamassani luokassa 2B, vain arvostelu oli eri. Halusin tuohon ekaan radan kävelyyn siksi, että olin omassa luokassani jo toinen lähtijä, joten minulle olisi tullut kiire verkan kanssa. No, me mentiin laittamaan Allu aika pian radan kävelyn jälkeen, tai no pian ja pian, vajaan tunnin jälkeen radan kävelystä. Verkkaamaan pääsimme klo 11.30. Verkka oli aika kamala. Hirveästi taaksepäin potkivia hevosia ja kova ryysis. Lisäksi koko maneesi ei ollut käytössä joka sai verkkaan vieläkin ahtaamman vaikutelman. Allu oli verkassa tosi jännittynyt, eikä esimerkiksi suostunut laukkaamaan kaarteiden läpi vaan jäi vain pomppimaan.

No, koska kyseessä oli nuorten luokka, sai kilpailumaneesiin mennä hevosten kanssa tutustumaan ennen luokan alkua. Menin sitten tutustumiseen sillä halusin verkasta pois, ja muutenkin olin toinen lähtijä joten olisi jokatapauksessa pitänyt kohta alkaa lipumaan radalle päin. Suureksi ilokseni sain Allun tosi rennoksi kisamaneesissa, ja tässä kohtaa viimeistään totesin että outo käytös oli johtunut vain verkan stressaavasta luonteesta. Kisamaneesissa se oli kuin kotonaan.

100cm radalta tämäkin
Siitä sitten tuli meidän aika lähteä, ja sattuipa sitten jotain hyvin erikoista. Nimittäin päästiin ekat kolme estettä, ja oltiin tulossa sarjalle kun huomaan että sarjahan on matalana. Niin, huonosti hereillä ollut ratahenkilökunta oli unohtanut muuttaa sarjan ponivälistä hevosväliin, ja vielä huonommin hereillä ollut tuomaritorni antoi mulle lähtömerkin vaikka rata oli keken. No ei sitten muuta kun kuulutu että alotan koko radan alusta. Niin paljon mieluummin olisin jatkanut sarjalta. No alusta aloitettiin (video alkaa tästä) ja muuten huippu rata, mutta sarjan b-osa alas. Ja uskallampa väittää ettei se olisi alas tullut jollei tuota kommervenkkiä olisi tapahtunut. Hevosella meni pakka sekaisin ja sarja yllätti. Mutta kuten sanottu, muuten todella hyvä rata. Mutta harmitti ja ärsytti, mielestäni kylläkin ihan oikeutetusti.


Metrin jälkeen kävelytettiin Allu ja lyötiin takaisin traikkuun, ennen 110cm luokkaamme oli välissä yli nejänkymmenen lähtijän luokka. Tässä välissä sitten evästittiin ja katsottiin muutama rata. Siittä sitten radan kävelyyn ja hevostutustumiseen kisahalliin. Tästä verkkaan pääsyä odottelemaan ja jälleen kaoottisen verkan jälkeen toiseksi viimeisenä lähtijänä radalle.

110cm radalta
Täytyy sanoa että tehtiin aika hyvä 110cm. Otettiin kaksi alas, eeli 8vp, mutta muuten. Ensimmäinen 110cm yli puoleen vuoteen, ja radalla oli kokoajan varma olo. Ennen 110cm on tuntunut tosi haastavalta ja meno on ollut lähinnä tuuri peliä. Nyt tiesin mitä tein, ajattelin ja oikeasti ratsastin hevostani. Kasi otettiin alas liian lähelle tulleen paikan takia, tosin Allu olisi kyllä voinut tuostakin paikasta vähän pelastaa (kuten yksi hevosihmis tuttumme totesi) mutta otti nyt sitten etupuomin. Ja sen lisäksi alas tuli viimeinen este, täysin turha hipaisu puomi. Alku rata oli kuitenkin ihan huippu, ja kaiken kaikkiaan olin tähän rataan todella tyytyväinen.


Tulipa kerrankin ihan laadukas kisapostaus vaikka jouduittekin tätä hetken odottelemaan. Mutta nyt on reilusti tekstiä, videot ja ihan ammattilaiskuviakin muutama. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikonloppua ja seuraavia kisoja jotka ovat kotikisat. Näissä tarkoitus mennä 100cm ja 110cm. Näiden jälkeen otetaan erinäisistä syistä (omat menot ja kuskin puuttuminen) kolme viikkoa kisataukoa jonka jälkeen jatketaan joko kotikisoilla tai Ainossa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti