maanantai 5. joulukuuta 2016

Video viikonloppu

Lauantailta on kaksi videota, ja oikeastaan mulla ei ole niistä kauheasti kerrottavaa. Vidot puhuu mielestäni ihan hyvin puolestaan, joten lyön ne nyt vain tähän. Myöhemmin viikolla saatte pientä kuulumispostausta jossa julkaisen viime lauantaina otetut kuvat. Mutta nyt, videot toivottavasti tykkäätte!



Allulla tosiaan menin hackiksilla. Mielestäni on hyvä antaa välillä suun levätä, varsinkin kun meillä on melko kova estekuolain. On hauskaa huomata kuinka hyvin Allu otti hackiksen vastaan. Kulkeehan se joo välillä luotilinjan alla, mutta voisi olla ettei se kulkisi ollenkaan. Välillä on hyvä lyödä kukkahattu päähän, ja joutuipa pohkeet töihin. Tekee hyvää kun ei voikkaan ratsastaa samanlailla kädellä, vaan pitää tehdä omalla jalalla töitä.


Mariori sitten tarjoileekin kaikille liinassa joksemisen lyhyen oppimäärän. Meentiinpä sitä kertaalleen mukkelis makkeliskin kun unohtui montako jalkaa on. Onneksi kenttä on kuitenkin suolauksen ja ahkeran koneellisen huollon ansiosta todella hyvässä teossa. Toistaiseksi joka askellaji on onnistunut, ja voisipa tuossa pieniä hyppiäkin jos tarvetta olisi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti