keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Viimeiset Piian treenit

Ennen kesätaukoa siis. Eli Maanantaina ja tiistaina oltiin Piian estetreeneissä Allun kanssa. Tässä postauksessa kuvien kera pieni summaus molemmista treeneistä.

Maanantaina tunnilla ei hypätty ihan kauheasti vaan mentiin enemmän kavaletti ja sileä työskentelyä. Alluhan ei ole mikään kavalettien suurin ystävä mutta tälläkertaa ne sujuivat ihan hyvin. Hypytkin olivat ihan ok. Ja kieltoja ei tullut. Yksi tosi huono hyppy tuli kun lähdettiin liian kaukaa ja melkein sitten esteen sekaan. Jotenkin Allu sitten kuitenkin venyi yli ja piti melkein putoavan kuskinkin kyyissä. On se niin kiltti. Piiakin sitä kehui kuinka Allulla on niin hyvä pää. Se ei ratsastajaa pahemmin halua riepotella. Treenit menivät siis ihan hyvin.








Tässä se onneton kaukaa hyppy...hengissä sentään selvittiin






Tiistaihin en sitten olekkaan niin tyytyväinen. Lämpöasteita oli lähemmäs 25*C ja sen huomasi hevosessa. Allu oli tahmea kun täi tervassa ja kieltoja tuli ihan sikana. Tosin lohdullista oli se että kielto epidemiaa oli ryhmässä muillakin. Kuuma keli kävi selvästi muidenkin hevosiin. Mutta ärsyttihän se silti kun kieltoja vain tuli, ja helle sai jotenkin omatkin voimat ihan loppuun jotenm tuntui ettei itsekään saanut tarpeeksi tehtyä. No rata me sitten päästiin menemään ihan ilman kieltoja. Kokonaista 12 estettä putkeen ilman kieltelyä. No, trippelille Allu ei kieltänyt kertaakaan, se oli ihan positiivista. Täytyy todeta ettei Allu ollut yhtään om itsensä ratsastaa eilen. Se vain kertakaikkiaan väsähti kuumuuteen, ja niin väsähdin minäkin. Ei siis parasta antia ratsukon kummaltakaan osapuolelta.

Lopuksi puhuttiin Piian kanssa meidän kisasuunnitelmista. Viikonloppunahan me mennään Ypäjällä Allun kanssa kaksi 110cm luokkaa. Sain ohjeeksi ottaaa verkassa parjon eri tempoista laukkaa ja verkka esteitä pitkällä lähestymisellä. Radalla vain täytyy pitää riittävää peruslaukkaa yllä ja pohkeet kiinni. Uskoisin kyllä että Allu on ypäjällä parempi kuin se oli treeneissä koska lauantaille on luvattu viileämpää keliä joten energiat todennäköisesti riittää parempaan menoon. Ratsastajalla sekä hevosella. Viikon päästä Ypäjästä olisi Allulla tarkoitus mennä Ainoon. Auki on vielä että mennäänkö kaksi 105cm luokkaa vai 105 ja 115 cm. Räknäiltiin Piian kanssa niin että jos Ypäjällä menee hyvin ja itselläni on tosi varma fiilis niin voin koittaa sitä 115 senttiä. Mutta jos olen yhtäänkään epävarma niin sitten en mene sitä luokkaa. Mutta 115cm ei kuulemma ole mitenkään ylimitoitettu tavoite tälle kaudelle.

Nyt vain sitten ypäjää kohti yrittäen unohtaa treenien kieltelyn. Täytyy vain yrittää keskittyä niihin kahteentoista viimeisimpään esteeseen jotka menivät kyselemättä ja hyvin. Lohdullista kuitenkin että tuo kieltely oli vähän kaikkien riesana, eli tuskin mitään sen suurempaa ongelmaa taustalle liittyy. Helle tekee kyllä itsekunkin aika väsähtäneeksi, varsinkin kun ei siihen näin alkukesästä ole vielä tottunut.

Ja kuten kuvasta näkee, hiessä todellakin kylvettiin ja motivaatio työskentelyyn oli aikalailla nollassa...



Erityisesti tämä sarja tuotti vaikeuksia...












Jos ei muuta, niin tämä linja vihreältä vihreälle meni ainakin ensiyrittämällä jo hyvin.


3 kommenttia :

  1. Eikö tosiaan ole mahdollista saada koulupostausta? :/ Olisi kiva nähdä teidän menoa silläkin puolella, eikä koko ajan vain hyppäämistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti minäkin haluaisin saada koulupostauksia tehtyä. Valitettavasti vain kuvaajaa ei ole tahtonut koulutreeneihin löytyä, ehkäpä kesäloma auttaa asiaa, ja innokkaita kuvaajia löytyisi enemmän. Kyse ei siis ole siitä ettei me mentäisi koulua, tai että en haluaisi pistauksia siitä tehdä. Kiitos asiallisesta palautteesta!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista