tiistai 2. helmikuuta 2016

Piia Pantsun valmennukset 1/2




Maanantai 1.2

Meidän valmennus alkoi 18.00 ja kesti puolitoista tuntia. Eniten keskityttiin kouluun ja Allun kohdalla suun pehmittämiseen ja takajalkoihin


Onnistui:

Erityisen tyytyväinen olen tuohon jumppasarjaan jolle ei ollut minkäänlaista epäröintiä. suoritus oli puhdas itseltä sekä hevoselta. Myös paikoin saatiin hyviä koulu pätkiä.

 
Parannettavaa:
 
No sitähän olisi vaikka ja kuinka, mutta pää kohtina se etten itse mene liikaa takakenoon ja että saan kädet pidettynä rauhassa. Myös pohkeet saisi ennen estettä olla paremmin kiinni, tai välillä ne onkin, mutta niihin pitää keskittyä, että välillä muuttuu ainaksi. Perusratsastusta paljon että saadaan lisää voimaa takapäähän, ja näin hevonen suuntaamaan paremmin ylöspäin hypyissään. Myös nuo muutamat kiellot olivat suurimmaksi osaksi sitä että pohje ei tukenut tarpeeksi.
 
 
Loppu kommentteja valmentajalta:
 
Piia sanoi että Allu on kyllä hieno. Kiitosta se sai myös nöyryydestään. Mun omasta ratsastuksesta tuo esteistunta paremmaksi, ja mun ei tarvitsisi istua ihan niin syvällä satulassa. Perusratsastusta vaan siis työstämään, siinä on se avain. Ja toki pitää ottaa Allun ikä huomioon.
 
 
 
Lähipäivinä luvassa tämän päivän osuus videoineen. Toivottavasti tällainen kirjoitus tapa ei haitannut. Asioiden jäsentäminen vain tuntuu paljon helpommalta näin. Puolessatoista tunnissa sitä asiaa tulee niin paljon, että jos vain sitä mukaa mitä muistaa kirjoittaisi, niin postauksesta ei ottaisi selvää kukaan.

2 kommenttia :

  1. Tämähän oli selkeä yhteenveto :) Hienosti edistytte koko ajan! Hyvä te!

    VastaaPoista