sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pitkästä aikaa

...Hyppyjä omalla kentällä. Tänään kentän ollessa ihan hyvässä kunnossa päätettiin pitkästä aikaa hyppiä omalla kentällä kun ollaan nyt lähinnä käyty valmennuksissa hyppäämässä niin oli ihan kiva päästä taas pitkästä aikaa itsenäiseenkin työskentelyyn. Vaikka ei siinä mitään, on ollut mahtavaa päästä valmentautumaan molemmilla säännöllisesti, mutta silti on kivaa hypätä välillä yksinkin. Äitikin pääsi kuvaamaan meitä, sekä nostelemaan esteitä, tosin äidin kuvaustaidot tuntien kuvien laadussa olisi toivomista, mutta parempi kuin ei mitään!

En jaksanut roudata kentälle kovin montaa estettä joten päätin tehdä kahdeksikko tehtävän, eli yksi okseri kummallekin kokorataleikkaalle. Laukanvaihto harjoitukset esteenpäällä samassa paketissa.

Aloitettiin Allun kanssa. Se oli heti ihan innoissaan kun hiffas mitä tehtävää tehdään, se tietää että kahdeksikko tehtävän vikalla kierroksella esteet nostetaan korkeiksi. Allu nauttii siitä kun saa silloin tällöin hypätä vähän isompiakin "hei mä osaan"-ilmiö. Allu oli alusta asti tosi innoissaan ja kierrokset meinas välillä vähän nousta, mutta hyvin sai kiinni kuitenkin, se on luonteeltaan sen verran nöyrä ettei pahemmin lähde kuskaamaan. Aloitettiin 60-70cm lämmittely esteillä ja lopulta  sitten vasemman kierroksen este olikin 120cm. Tulipa oma korkeus ennätys tehtyä. Tuon 120cm ylityksen jälkeen Allu hömpötteli loppuravit korvat hörössä ja silmin nähden tyytyväisenä, toivotaan että se on yhtä mahtava ratsastaa ensi perjantain valmennuksessakin kun se oli tänään.


KISSA! :D

Mä en todellakaan tiedä mikä toi myötäys on :'D



Sukellus on hauska harrastus...



120cm ja lentokone heppa <3

Treenin jälkeen!

Sitten vaihdettiinkin marioriin, ja sen kanssa sujui myös hyvin, säännölliset este- ja kouluvalmennukset on tehnyt hyvää. Mariorista ei lämmpäys esteiltä ole kuvia kun oli niin kylmä viima että äitillä olis jäätynyt sormet sormet  jos olisi koko ajan kuvannut.


Jalka...


 

4 kommenttia :

  1. Tuo teidän kentän pohja... Hevosilla menee jalat paskaks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla sekoituksella (kivituhka-punainen santa) tehty pohja kun monella muullakin tallilla, monet kisat olen ja moni muukin on myös ratsastanut kivituhka kentällä ja edelleen on ihan ehjät jalat. Kenttämme pohja on saanut myös monesti kehuja valmentajilta ja muilta hevosihmisiltä.

      Poista
  2. Mukavan oloinen blogi sulla :) Kenttä kieltämättä näyttää ainakin kuvissa melko kovalta, en ehkä ihan noin korkeita kotona hyppäisi kun käsittääkseni käytte paljon valmennuksissa muilla talleilla :)
    Anu- pioneerirykmentti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luotan edelleen ammattilaisten mielipiteeseen kentästämme. Allu on myös pohjien suhteen tarkka joten uskon sen 'kertovan' kieltelemällä tms. jos pohja olisi liian kova. Kuvat ei myöskään aina kerro asioiden todellista laitaa. :)

      Poista