lauantai 9. toukokuuta 2015

Lentoharjoitukset


Torstaina kaverini Tuuli tuli meille. Tarkoitus oli että mä hyppään Sipsillä ja sen jälkeen pidän Tuulille jonkinlaisen tunnin Mariorilla. Sipsin hypyt meni hyvin, mentiin rata jolla oli 85-100cm esteet. Oltiin menty jo lyhyt ja pitkä rata ja päätin vielä loppuun ottaa radan kaksi vikaa uudestaan, sillä en ollut niihin täysin tyytyväinen. Jostain syystä lähdin ihan helpolle, kolmen laukan lähestymisellä olevalle pystylle liian aikaisin hyppyyn. Poni hyppäsi ja mä tipahdin suoraan päälleni maahan.
Kipusin takaisin selkään, ja otin saman esteen ristikkona, okseri laskettiin metristä 70 senttiin ja otin sen. Lopuksi tultiin vielä 95cm pysty, eli saman kokoinen kun miltä tipuin, mitään kammoa ei siis jäänyt, ja oma vikahan koko homma oli. Poni hyppäs kyllä tosi varovaisesti tippumiseni jälkeen, etten vaan tipu uudestaan. :D
Päätä alkoi särkeä ihan julmetusti ja tuli huono olo, äiti olisi halunnut viedä mut terveyskeskukseen mutta itse en halunnut lähteä. Luultavasti se oli lievä aivotärähdys, sillä päätä särki vielä perjantainakin, ja oireet täsmäsivät siihen. Lisäksi oikeankäden hauislihas sai sellasen iskun että on ollut nyt aika kipee. Ei se mitenkään venähtänyt tai mitään, mutta se isku oli niin kova että lihakset meni "lukkoon", kylki on myös kipeä ja edelleen olo vähän kankea. Kouluun en perjantaina mennyt, enkä ratsastanut. Tänään ajattelin kavuta uudelleen selkään.

Sarjan 1.

Sarjan 2.



Pääosin hyppelyt meni kuitenkin hyvin, saatiin tosi monta hyvää hyppyä, ja radat meni ihan hyvin, ja kaikille vaikeille esteille kuten sarjalle ja kaarteen jälkeen tulevalle okserille saatiin tosi hyvät hypyt!


Mittasin tän vasta myöhemmin ja tää oli 100cm...

Takapää ei ainakaan ottanut kiinni.

Ja tässä hyppy jolta putosin, radat oltiin jo otettu ja päätin ottaa radan 2 viimeistä uudestaan, ja sitten vaan itse tein virheen...poni parka.
Pääosin siis hyvät hyppelyt, ja vuoden eka ilmalento korkattu! ;D

Oletteko tippuneet viime aikoina ja onko käynyt pahasti?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti