tiistai 15. marraskuuta 2016

Ypäjä Movember show ja Piian valmennukset

Kiireen vuoksi, nämä kaksi asiaa tulevat nyt samaan postaukseen usean videon saattelemana. Kiirettä on ollut siksi että lauantaina tosiaan oltiin ypäjällä, sunnuntai meni sukuloidessa isänpäivän johdosta ja maanantai sekä tämä päivä painettiin Piian valkoissa. Aikaa istuskeluun ei siis ole ollut.

Aloitetaan kisakatsauksella. Käyn kisa asiat lyhyehkösti läpi. No, hevonen oli verkassa ihan huippu ja tosi helppo ratsastaa esteille. Iloitsin myös onnistuneesta uudesta estekuolaimesta. Tai no uudesta ja uudesta, kimblewickistä puhutaan. Onhan me tätä joskus käytetty maastossa, mutta ei pahemmin esteillä. Valintana se oli kuitenkin erinomainen. Ratsastaminen oli pitkästä aikaa vaivatonta. Pidäte meni hepi läpi, ja pääsin heti hellittämään. Hevosen ryhti nousi myös ylemmäs.

Itse rata oli hyvä, ja hypyt suuntautui ylöspäin. Kuitenkin saimme 4vp kiellosta. Kiellon taakse liittyy kuitenkin tarina joka ei taltioitunut videolle, sillä äiti ei kauhistelultaan ehtinyt kääntää kameraa mukaan. Mutta tosiaan, radalta poistuva ratsukko tuli meidän eteen. Kyllä, juuri siihen mistä mun olisi pitänyt tieni ykköseltä kakkoselle ratsastaa. Törmäykseltä vältyttiin nippanappa, mutta me ei enää tultu sitä tietä jota olin ajatellut ja pakka levisi. Kielto. Lievästi ärsyttää, eikä niin lievätikkään, sillä kielto olisi toden näköisesti jäänyt tulematta ilman tuota välikohtausta. Joten katsotaanhan kaikki eteemme kun toiset on radalla, jooko? Muuten olin tosi tyytyväinen.



Piian valkoista mulla on materiaalia vain tältä päivältä. Mutta eilinen meni hyvin. Mitään kovin pitkiä tehtäviä ei maanantaina tehty, mutta päästiin yksittäisenä hyppäämään jopa lähemmäs 120cm, huhhuh :D.

Tänään sitten mentiin rataa ja tehtiin alkuun vähän kääntely harjoituksia. Tai no, ihan ihan alkuun tehtiin laukan vaihtotreeniä joka alkoi sujuakin tosi kivasti. Muutama kielto tuli. Tuossa radassa tuolle sarjalle oikeasta. Allu kun on oikeaan vähän vino, niin leikkasin ensin kaarretta tuhan paljon, kun pysyin pidempään uralla, päästiin ihan nätisti yli, kun Allu pääsi suorana sisään tehtävään. Otettiin radan jälkeen muutama toisto tuota sarja - 7 askelta- pysty linjaa. Radan alussa tosiaan myös tuo vihreä okseri tuli alas. Malli esimerkki mitä tapahtuu kun lähden pidentämään ja hätäilemään odottamisen ja hevosen lähellä istumisen sijaan.

Mutta, tänään Piia sanoikin että ratsastin paremmin kuin olen koskaan hänen nähtensä ratsastanut. Parhaita tuloksia tulee kun pääsen istuun rauhassa. Pomppimatta ja jalat hevosen ympärillä. Näin saan Allusta laadukasta laukkaa, jota voin tarvittaessa pidentää ja tarvittaessa lyhentää. Tähän päästiin tänään hetkitäin ja ahaa elämyksiä tuli sitä tahtia että huhhuh!





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti