Käsi ei tottele, pohje ei tottele, eikä heppakaan tottele

Ratsastus, se on pirun vaikea laji, mutta itsensä kritisointi taas on välillä turhankin helppoa. Tänään siis ratsastin Allun, kahden vapaapäivän jälkeen. Vapaapäiviä ei ollut kahta peräkkäin omasta tahdostani, mutta meillä on ollut niin kamalat vesisateet ja myräkät, ettei ulkokentälle ole mieli tehnyt, kun mikään sadevaate ei olisi riittänyt, ja kokoajan sai miettiä mitä tuuli lennättää päälle.

Näin ollen pääsi pari vapaapäivää syntymään ja siinä on joku ihme juttu että kun hevonen on viikon lomalla, ei ratsastuksessa ole mitään ongelmaa, mutta kun se on sen maagisen kaksi peräkkäistä päivää niin eikös ala ihme riekkuminen. Jo hevosen varustaminen oli oma shownsa. Kun ei, ei vaan voi seistä kahta sekuntia pitempään paikallaan. Ei vaan voi. Kentällä sitten alkoi tämä kiukuttelu kun olisi jotain pitänyt tehdä. Ei, me ollaan lomailtu kaks päivää, joten yksinkertaisesti ei vaan tänäänkään voi pieni hevonen jaksaa. Siinä alkoi sitten oma hermostuminen ja tuloksena oli kaaos.

Hevonen tököttää selkä notkolla ja pää pilvissä eteenpäin ja ratsastaja painaa käsiä alemmas. Tuloksena hevonen tököttää vaan pää pahemmin pilvissä. Miten voi olla näin vaikeaa. Mun suurin ongema tällä hetkellä on ehdottomasti se että mun kädet on liian alhaalla. Heh, juuri puolivuotta sitten asia oli niin päin että kädet oli aina liian ylhäällä. Ojasta allikkoon. Myös laukassa oma jalka liukui liian eteen, mutta laukka oli ehdottomasti päivän paras askellaji. Kertaalleen hevoseni myös hyppäsi oikein kunnolla pystyyn. Tämä siksi että käskin poikaa peruuttamaan kun juoksi alta karkuun kauheaa vauhtia. Peruuttaminen ei sitten ollutkaan kivaa, mutta saatiin sekin sitten sujumaan kun asiasta hetken keskusteltiin. Loppuen lopuksi sain sitten pojan rennoksi ravissa, mutta aikaa meni. Ja kun kuvia katsoo, niin ne kädet, ne kädet. Niihin pitää alkaa nyt tosissaan kiinnittämään huomiota, ettei ne ole tuossa sylissä, sillä silloin Allu vain alkaa painaa kättä vasten ja jännittyä. Käset ylös, kädet ylös, ja kohta ne pitääkin taas saada alas. Jestas kun on vaikiaa!