Erehdyin ajattelemaan

Niin mitä? No omaa elämääni. Älkää ikinä alkako itseksenne ajattelemaan. Yhtään mitään. Tai varmistakaa ainakin että lähellänne on joku jolle vuodattaa koko epämääräinen ajatusrympsy jos tähän touhuun lähdette. No, minä olen nyt yksin kotona enkä tähän aikaan viitsi kellekkään soittaakaan, joten blogi saa nyt toimia tämän rympsyn selvittäjänä.

Lukeminen omalla vastuulla. :D

Puhutaan vaikka vähän eilisestä. Eilen kävi hieroja. Noh, Mariorista ei löytynyt jumeja. Ell:n taivutuksista kirkkaasti läpi, suu kunnossa...ei mitään fyysistä vikaa. Ehkä meidän ongelmat onkin korvien välissä. Ja onhan se enemmän sääntö kun poikkeus että kun menee hyvin niin pakkohan sitä on taas mennä ihan päin helvettiäkin. Kisakalenteri on jokatapauksessa tyhjä. Ei mennä kunkkareihin ei. Treeniin palataan, mutta kisoja katsellaan loppuvuodesta jos katsellaan. Pakko myöntää ettei ihan kamalasti kiinnosta. Ensi vuonna on uudet kujeet kisojen suhteen. Kattellaan niitä sitten. Sitä paitsi ette usko mitä harvinaista herkkua mulle on tarjolla kunkkari viikonlopuksi. Hevoseton viikonloppu! Ja älkää nyt kärjistäkö. Mä rakastan mun heppoja, ja koko tätä hommaa MUTTA välillä tarvii pientä time outtia.

No mitäs sitä sitten olisi sinä viikonloppuna, jäi joku ehkä miettimään. Mun hyvä kaverini, oikeestaan paras kaveri Vilma, joka on koko kesän tunnollisesti juossu mukana meitin hevostouhuissa, kertaakaan marisematta ja valittamatta jopa silloin kun mä oon ollut helvein vaikea ihminen. Hän aikoo viedä mut Traconiin. Vilma harrastaa cosplayta vähän samalla intohimolla kun mä ratsastusta, ja nyt on mun vuoro tutustua Vilman harrastukseen. Sika hauskaa, oikeesti! Ihan täysin hevosiin liittymätöntä touhua, ihan huippua, ja muutenkin siistiä mennä tapahtumaan johon ei ole koskaan ajatellut menevänsä. Tällaista hyväntuulista mukavuusalueeltaan poistumista.

Palataan siihen hierojaan vielä hetkeksi. Allu oli vähän pakaroista jumissa, mutta selkä, se onnton satulan kipeyttämä selkä oli jumiton. Tästä voi päätellä vain yhtä asiaa, satula on sopiva! Mutta kyllä tuon selän kanssa pitää olla nyt tarkempi, se muuttuu koko ajan, ja satulan on muututtava mukana.

Tänään mun ihanista ihanin kakara heppa teki laukkapohkeenväistöt. Molempiin kierroksiin ja useampaan otteeseen. Laukkaa sai koottua niin hyvin että pohkeenväistöaä oli loppuen lopuksi helppo pyytää. Mä en vain tiennyt että hevoseni osaa moisia koukeroita. Eniten hermittaa se ettei taaskaan ketään kameran kanssa heilumassa. Pakko saada joku kuvaamaan meidän kouluilua että tekin näette ne pohkeenväistöt. Niissä on varmasti paljon hiottavaa, mutta jostain jokainen aloittaa, ja iloiseksi tulin joka tapauksessa. Kerrankin oli sellainen tunne että pääsi vaikuttamaan hevoseen.

Ensi viikolla onkin vuorossa Nuorten Hevosten Festivaalit Ypäjällä, sinne menemme kahtena päivänä. Torstaina sekä sunnuntaina. Torstaina luokkina 80 ja 90 cm, sunnuntaina 90cm. Tässä välissä, perjantaina käydään myös blockfesteillä Vilman kanssa. Liput on olleet jo maaliskusta, viimein vuorossa on itse tapahtuma!

Ensi viikolla alkaa myös koulu. Toinen vuosi amiksessa. Voipi olla viimeinen. Alan vaihtoa olen suunnitellut. Tämä koulu kun tekee mut vaan masentuneeksi ja kärttyiseksi. Monia syitä miksi en viihdy voisin listata, mutta ettei kukaan loukkaannu niin sanotaan vain: tässä oppilaitoksessa pielessä on kaikki. Tämä on toki vain oma mielipiteeni, mutta sen verran kyseenalaista toimintaa, minun ja muutaman muunkin mielestä on tässä koulussa ollut, että vaikka vikaa on varmasti minussakin, niin kyllä tässä touhussa joku muukin mättää. Nokkaa en kauheesti viitsinyt keväällä koulussa näyttää. Työssäoppimassa oli kivaa, mulla oli niin mahtava Top-paikka ettei siellä olisi voinutkaan olla viihtymättä. Mutta koulussa en viihdy. Kolmas vuosi voi jäädä käymättä. Stressaavaa koko touhu ja huhhuh mikä postaus...