keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Klinikka kuulumiset

Joo, myöhässä ollaan, klinikka reissusta kun on jo puolitoista viikkoa. Mutta kuten olen aiemminkin todennut, suomen kesä on lyhyt ja haluan nauttia siitä koko sydämellä ilman stressiä somesta.
No, mutta mikäs se tuomio klinikalta oli? Taivutukset nollia lukuun ottamatta vasempaa takasta josta saatiin pieni reaktio, ja oikeesti pieni. Kuvattiin sitten molemmista takasista polvet ja kintereet ja kuvat oli myös puhtaat. Lisäksi takapolvet vielä ultrattiin, ja mitään vikaa ei ollut. Eli rasituksesta johtui tämä lievä ep. Piikitettiin sitten vasen kinner ja vuohinen.


No, kävelylomalla ollaan oltu eiliseen asti jolloin otin liinassa myös ravia ja herra ei ehkä niinkään ollut ep, ennemmin vain hirmuisen kankean oloinen yli puolentoista viikon käppäilyn jälkeen. Tänään sitten kipuan selkään ja sain kuvaajankin niin näen itsekin vähän miltä A näyttää ratsastaja selässä.


Jos tässä nyt ei mitään takapakkia tule. niin ensi viikon sunnuntaina aiomme mennä Pälkäneelle aluekisoihin. Mennään yli kuukauden kisatauon jälkeen vain 100&110cm. Jos nämä menee hyvin niin jatketaan kahden viikon kuluttua Power Parkissa normi korkeuksissa. Sitten onkin jo oikeastaan muuton aika.
Alahuuli lörpötti rauhotteen takia,voi toista :D

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti