perjantai 30. syyskuuta 2016

Torstain treenit (video)

Eilen oltiin tas Maijalla estetreeneissä. Aiheena oli pienien esteiden avulla treenata pieniä teitä ja tiukkojen käännösten ratsastusta rauhassa. Pakko sanoa että ihan huippu treenit oli ja hevoseen sai olla tyytyväinen. Vaikka treeneihin lähtö tuntui lähes vastenmieliseltä kovassa tuulessa, kaatosateessa sekä ukonilmassa, oli maneesissa kuitenkin mukavaa treenata, ja hyvä oli kun karmeasta ilmasta huolimatta treeneihin toimerruttiin.

Maija kehui heti alkuverkoissa että Allu menee paremmin kun teimme kavaletteja ja innaria ihan pienenä. Ja totta tosiaan, se menee nyt paremmassa muodossa itseään kantaen. Maijan läpiratsastus sessio teki sille hyvää. Hyvä fiilis jatkui koko treenin. Ohimenoja tai kieltoja ei tullut. Hevonen vaan eteni ja teki mitä pyydettiin. Silloin tällöin meni esteen jälkeen vähän nokalleen, mutta sain sen tosi nopeasti ryhtiin. Kertakaikkiaan onnistunut ja hyvä fiilis jäi! Maijan kanssa sovittiin että tuotaisiin taas Allu hänelle ratsastettavaksi, ja Maija voisi koittaa Allulla myös esteitä. On kyllä niin kivaa, kun jokun kokenut laittelee Allua, ja myös se on mukavaa että Allu on ollut niin vastaanottavainen ja toimii minullakin nyt paremmin

Ja loppuun vielä; huomenna tai sunnuntaina olisi mahdollisesti pitkästä aikaa tulossa kunnon postaus Mariorista ja siitä mitä sille kuuluu nyt, mitä sen kanssa nykyään tehdään ja miten tulevaisuudessa. Mun pitäisi myös kirjoittaa teille postaus aika isoista elämän muutoksista, joista instan seuraajat jo saattavatkin tietää. Vai haluaisitteko mielummin videon aiheesta?


1 kommentti :