sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ilmapalloponi ja kevät kuvia

Tosiaan, tuossa perjantaina tuli Sipsillä hypittyä, ja ihan putkeenhan se ei mennyt. Äiti oli nimittäin laittanut hevoset tarhan sijasta laitumelle. Eihän siellä mitään periaatteessa vielä kasva, mutta Sipsiä se ei haittaa. Jos on edes olevinaan ruohoa se ei päätä maasta nosta. Se syö, sen jälkeen se on täynnä ilmaa ja ratsastaminen on yhtä paskaa. Poni menee selkä notkolla etupainoisena, ja sitä joutuu vain potkimaan eteenpäin. Jokainen hyppy tuntuu tuskaisalta ponin esteen yli kantamiselta. Toisaalta lohduttavaa kun tietää mistä se johtui että oli täysin paska ratsastettava, mutta silti. Ärsyttävää kun on kerrankin saanut kuvaajan niin jonkun on sitten täytynyt jo valmiiksi mennä pilaamaan päivän ratsastuskerta...
Pari ok hyppyä meille tuli mutta rataa ei päästy kertaakaan puhtaasti. Täytyykin nyt vahtia että ensiviikon hyppykertaa ennen ei kukaan älykääpiö laita heppoja mihkään laitumelle!










Kuvissa taas meno näytti ihan hyvältä, mutta selkään oli kyllä täyttä tuskaa. Mietittiin äitin kanssa, että onkohan Sipsi Virossa ollessaan nähnyt nälkää. Se on niin ahne ruualle, ja syö aina kauheella vauhdilla kaiken mitä irti saa. Joka näkyi taas kun ne pääsi laitumelle. Se vaan syö ja syö hirveellä vauhdilla.

Loppuun eilen otettuja kevät kuvia.




Tämmöisellä laitumella ne oli, tein sitten lauantaina Sipsille oman pienen tarhan kuivimpaan nurkkaan koko laitumella ja se toimi. Nimittäin eilen kun ponilla menin, se oli aivan erilainen kun perjantaina, eli se ei ollut päässyt ahmimaan itseään ihan palloksi.


Mariori sen sijaan sai olla ihan koko laitumella, se kun ehtii tehdä muutakin kun syödä.



 



 
Onko postaukset teistä lukijoista parempia jos niissä on muutakin kun ratsastus kuvia?
Minkälaisia postauksia haluaisit?

2 kommenttia :

  1. Harmi kyllä ton hyppimisen kannalta.. :(
    Kivoja kuvia; Ihana toi koski, hauskoja kuvia lehmistä ja Mariorillaki näytti olevan eilen hauskaa :)))

    VastaaPoista