torstai 31. heinäkuuta 2014

Uusia tuulia kuolain rintamalla ja paljon infoa

Mun on pitänyt jo aikaa sitten kirjoitella mutta nyt sitten saan aikaiseksi. Kerron nyt sitten siis tiistaista, keskiviikosta ja hieman tästä päivästä.

Eli kuolain asioissa on tapahtunut muutosta josta haluan kertoa ihan itse jottei kenenkään tarvitse ottaa asiakseen tulla valittamaan/neuvomaan/kitisemään näistä kuolain asioista, puhuin nimittäin myös valmentajan kanssa näistä, ja se että olimme hänen kanssaan melko samoilla linjoilla riittää minulle.


Eli tiistaina käytiin äidin kanssa hööksissä ja ostin Sipsille Apple Mouthin pelham kuolaimet.
Ja nyt siellä jo varmaan joku kauhistelee kun tuollaiset on suuhun laitettu. Mutta mutta, kuolain on juuri niin kova kuin ratsastajan käsi. Ja näiden ja kolmipalojen suhteen on suurensuuri ero. Kolmipalalla on ollut nyt sitä vikaa että poni painaa kuolaimelle ja on kuolaimelle hidas, laukka ei myöskään pyöri. Näillä laukka on nyt pyörinyt paremmin kuin koskaan ja hevonen on ollut mukava suusta ja omakin käsi pehmeämpi. Ja keskiviikon valmennuksessa puhuttiin valmentajan kanssa että näillä meen toistaiseksi, ja sitten voi taas koittaa kolmipalaa, mutta kisoissa näitä ainakin on tarkoitus alkaa käyttämään juurikin tuon laukan pyörivyyden takia. Nyt kuvia tiistain kouluilusta. Keskiviikon valkasta ei ole valitettavasti materiaalia.

Itse oon aika kuutamolla näissä kuvissa mutta poni liikkui paljon paremmin kuin pitkään aikaan.


Asento 10++...

Voi ryhti ja ilme...
Ostimme myös Mariorille kokeiluun hackamoret mutta niitä emme ole pojan kanssa vielä kunnolla kokeilleet koska poika on nyt sairaslomalla siihen asti että lääkekuuri  loppuu keuhkoputken tulehduksen takia. Joten pojan kassa tulee nyt melko pitkä tauko tekemisessä. Valitettavasti. Tai no jotain käppäilyä voi harrastaa... :/

Sitten tänään on valmistauduttu kisoihin jotka ovat huomenna. Ja juostu hevosten kanssa tarhasta täpöillä tallille koska ukkonen tuli ihan päälle. Ei muuten ole hauska olla ulkona kun salamat ihan kirjaimellisesti välkkyy silmissä...

Mutta huomenna sitten postausta kisoista.
Niin ja kommentoikaa toki, kiinnostaisi esim. tietää teidän kuolain asioistanne! :)

1 kommentti :