Tosiaan, näin saikun jälkeen treenit ovat taas sujuneet hyvin, kisat eivät niinkään. Vaikka A hyppää nätisti isojakin tehtäviä treeneissä, ja jopa kisaverkoissa, niin radalla stoppi tulee todella herkästi. Radalla siitä tulee ponnistuspaikasta aivan ylitarkka, ja jos jäädään vähänkään kauas tai tullaan vähänkään lähelle niin se ei edes yritä. Terveydelliset seikat on suljettu pois, ja treeneissä sekä verkassa toimii, eli korvienväliä lähdetään korjaamaan. En tietenkään tarkoita että hevosen pitäisi hypätä mistään itsemurha paikoista, mutta yhteistyö on radalla avain, ja se tarkoittaa mielestäni sitä että hevonen on myös valmis "joustamaan" jos se ratsastajalta saa kuitenkin riittävän tuen.
Näinpä menemme nh-festareilla 90- ja 100cm luokkia. Toivon mukaan derby saa sen innostumaan ja matalampi luokkakorkeus lisää itseluottamusta paikkojen suhteen.
Lisäksi tässä "rohkeus takaisin"-projektissa on kenttikset suunnitteilla. Maastareista kun Allu tykkää, niin se voisi tehdä vaihteluna hyvää. Sitten onneksi jo aletaankin siirtyä halliin, missä se toimii mielestäni paemmin kuin ulkona hiekalla. Derbyllähän se on parhaimmillaan, mutta derby kisoja valitettavasti on niin rajallisesti. Toivottavasti sitä luokkakorkeuttakin taas päästään nostamaan kun siirrytään halliin. Mutta mikäli tuntuu että luotto on edelleen hukassa, niin sitten tietenkin jatketaan pienemmillä korkeuksilla. Aika näyttää.
Sitten, puhutaan nyt täälläkin siitä koulusta. Teitä kiinnostaa kuitenkin, vähän ainakin. Eli tosiaan, sunnuntaina on edessä muutto. Sekä minun että hevosen osalta. En tiedä kumpi jännittää enemmän, hevosen vai itseni muutto. Jo toinen tallin vaihto tänä vuonna, saan kiittää onneani että Allu on nopeasti uuteen paikkaan sopeutuvaa sorttia. Omistaja onkin sitten eri asia, mä en ole nopea sopeutuja, ja asuntolaelämä mietityttää. Ikänsä isossa talossa, jossa on ollut tilaa elää ja hengittää asuneena voi olla vaikea muuttaa soluun ja jakaa huone. Olen päättänyt kuitenkin lähteä positiivisella otteella. Jos jo valmiiksi päättää ettei sopeudu, niin silloin ei sopeudu. Ja onneksi on oma auto ja alle tunnin matka kotiin. Näin kevyemmillä viikoilla pystyn käymään vaikka välillä kotona nukkumassa.
Tämä viikko onkin mennyt pakkaillessa ja viimeisiä puuttuvia tavaroita haaliessa. Pyykkikone on laulanut ja stressi siitä mikä kaikki jää on suuri, vaikka ihan turhaanhan tässä stressataan, tavaraa saa kaupasta ja kotiin on edelleenkin kohtuullinen matka tavaraa hakemaan. Huomenna vuorossa on sukulaiskierros vielä ennen lähtöä, sekä Allun tavaroiden pakkaaminen. Lauantaina piipahdetaan koulukisoissa ja sitten onkin muuttopäivä. Yksi aikakausi päättyy, toinen alkaa. Haikeaa ja jännittävää yhtäaikaa.
