lauantai 4. maaliskuuta 2017

Treeniä, treeniä ja pari sanaa kisoista

Tosiaan torstaina oli tuttuun tapaan estetreenit jotka menivät hyvin. Otettiin Vähän isompaakin hyppyä. Ja rataa n. 100-115cm korkeudella. Kun Allun sai odottamaan niin sujui todella hyvin. Mutta tunnista itsessään ei kauheasti ole kerrottavaa, vaan enemmin siitä mitä Maijan kanssa pölöteltiin treenien jälkeen.

Mietittiin mm. miten A kannattaisi ratsastaa ennen kisoja. Mietittiin ettei välttämättä olisilainkaan pöllömpi homma ratsastaa silllä esteitä ennen kisoja. Siis kilpailuja edeltävänä päivänä. Se vaatii niin paljon toistoja ja on tosi energinen, joten pienten esteiden hyppely ennen kisoja ei välttämättä olisi hullumpaa. Se saattaisi jaksaa paremmin keskittyä kisoissa.

Lisäksi päätettiin että tie vie tänäkin vuonna Hevosmessuille. Ja ensikuussa starttaamme messuilla nuorten hevosten 115cm luokan, mikäli kaikki siis menee suunnitelmien mukaan. Eka 115cm ennen sitä kaydään ottamassa Ainossa kolmen viikon päästä.

Niin, kisoista ei tule erikseen postausta, silä poistin vahingossa ratavideot. Kooste ja pieni selostus on kuitenkin meidän instasta (@suomimies.ja.puolanpoika) luettavissa ja katsottavissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti