maanantai 21. syyskuuta 2015

Joka syksyinen "ei kiinnosta" -ilmiö

Se kun sulla on kaksi kivaa hevosta, kentälläkin on valot ja kelitkin ollut ihan ok, mutta ei vaan kiinnosta. Saattaa kuulostaa itsekkäältä mutta väitän etten ole ainoa tästä tunteesta kärsivä. Se tulee aina syksysin, tänä vuonna sillä hetkellä kun tajusin että reilun viikon päästä valoisa aika on yli 1/2 tuntia lyhyempi kun nyt. Ei pitäisi alkaa murehtia talven tuloa ja tätä pimeyttä etukäteen. Ehkä alan odottaa joulua, tai sitten en... jostain se innostus täytyy taas kaivaa esiin. Niin blogiin kun hevosiinkin. Tai no, hevos innostus on kyllä, mutta kun tuntuu että päivä loppuu kesken. Tälläkin viikolla mulla on neljänä päivänä 8h koulua eli klo.16 asti. Ja bussilla kotona n, 17.15, että onko se nyt ihme jos väsyttää ja ärsyttää eikä jaksatuta? Onneksi kaikki isommat kisat on tältä vuodelta käyty. Nyt voi vaan keskittyä hyppään omaksi iloksi silloin tällöin sekä maastoilemaan ja kouluilemaan. Joulusta kun tuossa aiemmin puhuin: tahdotteko jouluna jotain erikoista blogin puolelle?

Sitten viime lauantain ratsasteluihin joista sain oikein kuvia että videota, toki lauantain jälkeenkin ollaan menty, eilen molemmilla koulutreenit ja tänään Allulla oli vapari ja Marsulla treenailin laukkakisoja varten. Olisko muuten videopostaus laukkakisoista mitään?

Allun kanssa me lauantaina vaan haettiin yhteistä säveltä. Mähän en osaa ton selässä istua vielä yhtään, mutta reeniä reeniä. Laukan vaihtoja otettiin puomin avulla, Allu osaa ilman puomiakin, mutta mun apujen käyttöö se puomi selkeyttää. Allusta oli taas outoa että mennään koulua ja laitetaan jotain puomeja kentälle. Perus hyvin meni ratsastelut Allulla, kun tästä paremmin tutustutaan niin eiköhän se elämä ala rullata.




Ihme könötys


Edes jotenkin siedettävä istunta




Mariorila otin vaan askellajit läpi kun sillä oli viikon ratsitauko takana. Siksi kertyi taukoa että siltä irtos molemmat takajalankengät ja alkoi arkoa/ontua. Nyt ontumiset kuitenkin on historia kun saatiin kengät takaisin. Mariorilla on aina ollut arat kaviot, ja huonoa kavioainesta. Toisin sanoen; jos siltä irtoaa enemmän kun 1 kenkä se alkaa ontua.



Kauhoo kauhoo


 

Allun kanssa on nyt tullut vähän ongelmaa talliin jäämisestä. Se ei tykkää jäädä yksin. Tähän läheisriippuvuuden hoitoon jos jollain on vinkkejä niin niitä saa nyt jakaa!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti