Niin hyvin että hävettää

Nyt menee oikeesti aika kivasti. Tänään oltiin Allun kanssa Ypäjällä ja Maijalla. Ypäjältä mukaan tuli uusi satula, stubben roxane, ei täydellinen tämäkään, mutta paljon parempi kuin edellinen. Minulle siis, hevosen puolesta satulan vaihto ei vielä ollut ajankohtainen. Mutta nyt taas kelpaa kun satula on itsellekin parempi.

Tosiaan treeneissä myös oltiin. Puomeja ja kavaletteja. Torstaina sitten esteille. Mutta tämän päivän treeneihin pureudutaan nyt. Tehtiin siis ihan perus tehtävää ympyrällä. Mutta voi että kun siinä saikin rehkiä. Hyvää työskentelyä paikkojen hakemiseen. Hyvää työskentelyä suoristamiseen, pidätteisiin, apuihin ja kaikkeen. Hassua kuinka kahdesta kavaletista ja ympyrästä saa niinkin kattavan tehtävä paketin.

Ravityöskentelyjä mulla ei valitettavasti ole videolla. Mutta laukkaa on useampi minuutti tarjolla, ja jopa pari maneesissa otetuiksi ihan onnistunutta kuvaa. Kaikin puolin hyvä valkka, ja hevonen saatiin semmoiseksi millaiseksi sitä haettiinkin.


Nyt on kiva suunnata kisakauteen. Helmikuussa meillä on yhdet kisat, maaliskuussakin yhdet tai kahdet ja huhtikuussa kolmet. Kevyesti aloitetaan helmi-maaliskuun suhteen. Mutta eipä se kai huono ole, kesällä kisoja on kuitenkin tulossa useammat.

On se jännää

Tämä elämä. Sekä minusta että yhdestä höpsähtäneestä kakara heposesta. Tosin meidän kahden jännät tulevat vähän eri asioista. Allusta on hirveän jännää kun kevät tulee, Allusta on hirveän jännää kun hän lihaksistuu ja saa lisää voimaa. Allun kaikki on jännää on nyt näkynyt pienenä pörheytenä. Milloin nähdään mörköjä, milloin suunta on eteenpäin sijaan vain ylöspäin. Periaatteessa hän on ihan hyvä ratsastaa, mutta annas olla kun pohje menee puolimilliä väärään paikkaan, tai jos naapurin kissa sattuu vaikka kesken koulutreenin aivastamaan. Kyllä siinä menee piilotamman balanssit ihan sekaisin.

Viimeviikolla ei valitettavasti ehditty ollenkaan valkkaan, ja se näkyi. Poika oli niin uhkuvapuhkuva ja itseään täynnä. Mutta onneksi tällä viikolla joudumme Maijan kurinpalautukseen, tai Allu joutuu ja peräti kaksi kertaa. Huomenna ja torstaina. Huomenna kavalettien merkeissä ja torstaina esteiden merkeissä. Huomenna saa kakara myös roppakaupalla jännää elämäänsä sillä aamulla ennen valkkaa ollaan menossa Ypäjälle satuloita sovittelemaan. Meidän estepenkki on nimittäin ikävästi päässyt tulemaan taas vaihdon paikkaan. Se ei sovi enää mulle, ja hevosellekin siinä ja siinä.

Valmennuksista saanette taas postaukset tuttuun tapaan videoiden kera. Ja kai mä senkin teille kerron että millainen penkki sieltä sitten matkaan lähti, jos lähti.

Mauttoman siisti sisustus, ehkä se oli tää mun maku miks ne ei sisustuksella tykänny meikäläisestä...

Mun elämäni jännyys taas liittyy tähän ikääntymiseen. Miten paljon onkaan kaikkea kivaa mitä saa tehdä, ja miten paljon onkaan kaikkea mitä ei tarvinnut ennen ajatella. Siisteintä ikinä kuitenkin on oma auto. Bensan hinta kirpasee mutta silti. Ja edessä siintää pikku ee, sitten pääseekin kisoihin mennen tullen. Kisoista puheenollen, ekoihin kisoihin on nyt ilmottauduttu. Ypäjälle suunnataan. Aloitetaan kausi kevyesti nuorten 100 ja 110cm luokilla. Ei siis mitään huippu vaikeita ratoja odotettavissa.

Elämäni kiireisin ja paras viikko

Oli viime viikko. Siksi viime viikon postaustahtikin oli aika onneton. Avataampa nyt vähän mitä viimeviikkoon mahtui. Aloitetaan torstaista, sillä se oli jännä päivä. Torstaina mä täytin 18-vuotta. Samalla tuli tasan 9 vuotta ratsastusta täyteen ja mikäpä parempaa tällaisena merkki päivänä kuin lähteä valkkaan.

Valkka meni hyvin, tehtiin vähän pienempiä tehtäviä tähän väliin joka oli ihan hyvä. Ei kannata väsyttää hevosta vielä näin alku kaudesta. Thtiin myös Maijan kanssa suunnitelmia ja päätettiin että tän kauden tavoite on nostaa mut ja Allu 120cm luokkiin. Toki ensin hyviä kymppejä alle, ja olettaen että hevonen pysyy terveenä. Treenit meni hyvin, ja niistä videon pätkä alla.


Perjantaina olikin sitten aika juhlia syntymäpäiviä kavereiden, paljun ja alkoholin merkeissä. Oli ihan sika hauska perjantai, ja meno jatkui vielä lauantainakin toisen porukan kanssa. Vanheneminen on kyllä hauskaa kun sen tekee oikealla porukalla.

Sunnuntainan sitten huilattiin, ja keskityttiin vähän taas hevosiinkin, mutta enimmäkseen huilattiin maanantaita eli eilistä varten. Eilen nimittäin mulla oli inssi, josta pääsin läpi. Samantien käytiin myös autokaupassa ja tänään saan mun oman auton kotiin. Vielä pitäisi pikku e suorittaa niin pääsee kesällä vetämään koppia ja kisoihin ihan itsekin, äidin päivistä riippumatta.

Tällä viikolla me ei mennä treeneihin kun ne ois ollut tänään ja tää päivä ei meille natsannut. Perjantaina käydään kuitenkin pyörähtämässä maneesilla. Varmaan kavalettien ja muun pikkueste jumppailun merkeissä. Tällaista tällä kertaa.

Masennus ja hevoset

Nyt mennään todella henkilökohtaisiin aiheisiin, ja olenkin miettinyt pitkään kirjoitanko aiheesta blogiini. Päätin kirjoittaa. Masennus lasketaan suomessa kansantaudiksi, joten tuskin olen ainoa "heppatyttö" joka kärsii / on siitä kärsinyt. Ehkä joku postausta lukiessaan löytää kanavia omien asioidensa hoitamiseen, niitä kanavia mitä olisin itsekin jo aiemmin kaivannut.

Kaikki alkoi 2015 syksyllä. Peruskoulusta oli aika siirtyä eteenpäin. Omalla kohdallani tämä tarkoitti opiskelujen aloittamista TKTO:ssa sisustusalalla. Myöhemmin mietin että miksi hemmetissä edes hain tonne, mutta tuolloin se tuntui hyvältä ajatukselta. Ei tarvitsisi vielä muuttaa kotoa pois ja voisi hakea elämälleen suuntaa. Yleensä tätä varten ihmiset menee lukioon, mutta tiesin ettei se olisi mua varten, ja tiedän edelleen. Mutta tosiaan tämä koulu, se oli elämäni huonoin valinta oman henkisen terveyden kannalta. En halua syytellä erityisesti ketään mutta käydään nyt läpi muutamia syitä miksi tämä koulu oli surkea valinta. Toki vikaa varmasti oli itsessänikin, mutta en aio tehdä sitä virhettä enää että syyttelen itseäni.

Noniin, ensinnäkin jo ensimmäisen viikon jälkeen tuntui etten kuulu porukkaan. Olen aina varsinkin alkuun vähän ujo, mutta olin kerännyt rohkeuttani ja yritin alusta asti tutustua ihmisiin, mutta tämä oli melko tuloksetonta. Lisäksi luokkamme ikä jakauma ei ollut kovin tasainen, ja tuntui että mua pidettiin vaan jonain heppatyttönä joka ei tajua muusta mitään. Osittain totta, mutta mä olen aina myös ollut ikäistäni kypsempi, ja tämä ei ole itse keksimääni, tätä olen kuullut aikuisilta ala-asteelta lähtien. Mutta kuten sanottua, paljon itseäni vanhempaa porukkaa luokassa, ja tuntui että mua pidettiin kakarana, en missään vaiheessa tuntenut olevani muiden kanssa tasavertainen, koin olevani alempaa kastia. Tiedä sitten oliko se vain tunne vai onko siinä perää, vaikkaan molempien sekoitusta.
Toisekseen yksi opettajista ei pitänyt minusta tippaakaan. Ja voin todellakin sanoa että ei tippaakaan. En lähde yksityis kohtiin, mutta todettakoon että hänelle ei koskaan kelvannut mikään mitä tein, aina löytyi jotain huonoa. Hän myös hymyili tyytyväisesti kun ilmoitin lopetuspäätöksestäni, sen sijaan että olisi edes yrittänyt toimia ammatillisesti.

Yleisestikin koulussa vallitsi välin pitämättömyyden ilmapiiri, ja oikeastaan pariin otteeseen tuntui ettei kukaan olisi vieläkään huomannut mun poissa oloa vaikken olisi ilmoittanut mitään. Yksin kertaisesti asioista ei vain välitetty. Joku voi nyt miettiä, että jos eka vuosi oli jo noin vaikea, niin miksi jatkoin toiselle vuodelle. Noh, mulla oli keväällä ihan huippu kiva työssäoppimispaikka, ja sain siitä voimaa ja ajattelin että kai se toinen vuosi ainakin vielä menee. Rehellisesti sanottuna en olisi jaksanut ilman ihanaa top-paikkaani, vaan saanut jonkun lopullisen burn outin. No siinä oli kesä ja kesä meni. Jo heinäkuussa aloin stressata koulusta johin en halunnut palata. No palasin, ja syyskuun lopussa lopetin.

Nyt kun mistä kaikki alkoi on alustettu, voin kertoa teille mitä omaan masennukseeni liittyi. Puhutaan nyt viime syksyn masennuksesta. Vaikka olin selkeästi alkanut masentumaan jo 2015 syksyllä, en koe sen ajan setvimistä tähän tarpeellisena, sillä pahin oli viime syksy. Kun palasin elokuussa kouluun alkoi totaalinen ahdistuminen. Aloin olla paljon koulusta pois, oli niin ahdistava ajatus mennä sinne. Mä myös nukuin ihan järkyttävän paljon, jopa 14h päivässä. Suurimman osan nukuin päivisin, yöt valvoin tai näin järkyttäviä painajaisia. Olin myös valtavan ärtynyt. Äiti ei mua enää kouluun pakottanut, kyllähän hänkin tajusi ettei se olisi oloa ainakaan helpottanut. Mä myös söin miten sattuu, ja kaikki tekeminen ja asioiden aloittaminen tuntui valtavan työläältä. Itkin, ja mietin asioita, saamatta kuitenkaan niihin tolkkua.

Jotenkinhan tämmöisen on pakko vaikuttaa muuhunkin elämään, ja niinhän se vaikutti. Mulla ja Allulla oli tosi huono vaihe tuossa syys-lokakuussa. Se ei ehkä blogista niin paistanut läpi, halusin pitää asiani poissa blogista. Mutta ratsastukseni oli huonoa, olin niin väsynyt. Toisaalta hevoset myös estivät mua vaipumasta ihan pohjamutiin. Joka päivä oli pakko nousta hoitamaan hvoset jossei muuta. Ne myös toimivat olkapäänä kun tarvitsi itkeä. Hevoset on se mun elämän punainen lanka. Mutta tämäkin on niin yksilöllistä, toiset eivät masennuksen keskellä pysty hoitamaan edes hevosia, ja se on ihan okei kunhan tajuaa sen itse ja hoitaa hevosilleen jonkun toisen huolehtimaan.

Myös kaverisuhteissa tapahtui muutoksia. Valitettavasti. Monista kavereista etäännyin, ja vaikka nyt menee jo tosi hyvin en oikeastaan ole kuitenkaan heidän kanssaan lähentynyt uudelleen. Tottakai mä ymmärrän että ei kaikki välttämättä jaksa masentuneen ja surumielisen ihmisen seuraa. Silti tuntuu että tuona syksynä erkoiduin. Jo koulu jossa ei ollut kavereita erakoitti mua, ja sitten vielä masentuminen. En haluaisi olla näin erakko kuin olen nyt, ja nykyään en enää torju ihmisiä niin kuin syksyllä. Syksyllä oli vain niin vaikeaa ettei pystynyt päästämään ihmisiä lähelle. Tähän haluaisin muutosta, suhteet kavereihini takaisin. Ja antaa uusille ihmisille itsestäni ulopäinsuuntautuneemman kuvan. Mutta ehkä tämän postauksen jälkeen joidenkin kavereiden ja tuttujenkin on helpompi tietää mitä on käyty läpi. Mutta mikään ei ole enää  muutamaan kuukauteen kaveri rintamalla ollut niinkuin ennen, ja tämän asian tilaan en ole tyytyväinen. Se tekee surulliseksi, toisaalta sitä ymmärtää miksi ihmiset on ottanut etäisyyttä, toisaalta sitä ajattelee että eikös ystävät ole sitä varten että ne tukee.

No, miten tästä on selvitty. Sanoinhan tuossa jo aiemmin että nyt menee jo paremmin. Isoin tuki on ollut oma äiti. Oon joka päivä tosi kiitollinen siitä miten läheinen olen mun äidin kanssa. Vaikka oon ollut todella surullinen/kiukkuinen/vaikea selkoinen niin äiti on aina tukenut, aina.
Toinen ratkaiseva tekijä oli ammattiapu. Hain itse psykologisen sairaanhoitajan juttusille. Ja ikinä ei todellakaan pitäisi vähätellä ammattiavun merkitystä. Muutaman juttutuokion jälkeen olo oli jo paljon parempi ja suunta on kokoajan ylöpäin.

Mutta hyvät ihmiset, jos teillä on ongelmia jaksamisen kanssa niin älkää hyvänen aika kärsikö yksin. Suomessa on mainio terveydenhuolto ja siihen kuuluu myös mielenterveyden palvelut. Masennus ei ole mikään tekosyy laiskuudelle ja pahinta mitä voitkaan masentuneelle sanoa on että hän olisi laiska. Itse olen oppinut että masennus ei ole mikään tabu, masennus on oikea asia, josta moni elämänsä aikana kärsii. Se on asia mistä ei puhuta tarpeeksi. Se on asia jota kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksin. Minä en onnekseni joudu, ja toivon ettet sinäkään. Jos maailmasta katoaa värit, pitää ne saada takaisin, se voi olla vaikeaa, mutta se on mahdollista <3

Kommenttiboxi on auki ja sana vapaa. Palautetta postauksesta olisi kiva saada sillä tähän nähtiin myös vaivaa. Esitän kuitenkin toiveen asiallisen kommentoinnin puolesta, aiheen henkilökohtaisuuden huomioon ottaen :)

Treeniä jälleen

Äsh, taas tulee tosi samanlainen postaus kuin muutkin estetreeni postaukset. Okein ärsytää kun tuntuu että toistan itseäni. Mutta kun, se vaan on niin hieno, Allu siis. Se hyppää nyt niin hyvin (kopkop). Joka valkassa oikeastaan suurin keskittymisen aihe on oikean kierroksen suoristaminen ja kuumumisen kanavoiminen.

Allulla on nyt niin kivaa hypätä. Kun se menee eikä meinaa. Se on kuumahko, mutta se näkyy nykyään useammin päättömän kohnauksen sijaan etenevänä ja ylöspäin pyrkivänä laukkana. Se hyppää hyvin, ja Maijakin siitä sanoi torstaina että hypyssähän ei ole vikaa. Hyppy on hyvä, väleissä vielä hommaa, mutta eteenpäin ollaan menty huolella. Se suoruus, kaarteissa oikealle pylly heittää edelleen sivulle, mutta saan sen korjattua heti kaarteen jälkeen. Vielä se siitä suoristuu.

Kuten videolta voi nähädä, hyvät oli tämänkin torstain hyppelöt. Mutta, kuten yllä jo mainitsin, nämä treeni postaukset on kovin samanlaisia keskenään. Eli kertokaa te lukijat nyt millaisia postauksia haluaisitte näiden treenipostausten kaveriksi? :)

Kavalettitreeni (rääkki)+video

Eilinen todellakin oli rääkki, mutta ah, joulukuussa aloittamani kuntoilu on tehnyt tulosta ja koko kroppa jaksoi tunnin ajan auttaa viutiloa kakaraa suoristumaan ja omaa persausta pysymään penkissä kuin liimalla. Koulupenkin kanssa oltiin liikenteessä ja vielä ilman jalkkareita. Tosin koulusatulassa ilman jalustimia on ihan mukavaa, estepenkissä metrijalat hakkaa ikävästi takatukia vasten.

Alkuun allu oli kavaleteilla tosi hätäinen ja sen oloinen että noniin lämmittelyt lämmitelty, hypätään. Se kipitti kavaletteja kohti ja ei ollut kuulolla. Sisukkaalla ratsastuksella se kuitenkin alkoi toimimaan, sekä ravissa että laukassa. Ja voi että kuinka hyödyllisiä nämä kavaletti treenit meille ovatkaan, vaikka alkuun tuntuukin ylivoimaisen haastavalta. Mutta kuten videon klipeistä, varsinkin loppupäästä huomaa, niin kyllä se alkaa mennä kun ei periksi anna. Ja Alluhan osaa, vaikka ja mitä jos se vaan haluaa. Huomenna sitten estetreeneihin, tänään ei kauhean myrskytuulen takia uskaltauduttu maastoon tai edes kentälle.

Marsu is bäk

Jep, pitkän, pitkän ajan jälkeen ratsastus materiaalia Marsusta. Ehkä olen pienen selityksen velkee siitä miksi Marsun ratsastus kuvia ei pahemmin ole tullut. No, klinikan jälkeen se oli noin 3 viikkoa vapaalla kun troppien vaikuttamista odoteltiin. Tämän jälkeen Mariorin liikutus on ollut pääsääntöisesti äidin vastuulla. Itsekin siis menin tänään pojan selkään ekaan kertaan moneen viikkoon.

Äitin ja Marsun liikuskelu on pääsääntöisesti ollut käppäilyä. Koulua ei olla pahemmin väännetty. Kunto on pojalla myös vähän laskenut, mutta lihomaan se ei ole onneksi päässyt. Hypätä ei niinkuin klinikka postauksessakin sanoin. Hyppimiset on meiltä hypitty. Kesällä ehkä hypätään kerran kaksi jotain alle polven korkuisia. Liikutuksessa pyrtään huomaamaan etujalkojen kuluminen. Hyppääminen kuluttaa etujalkoja, se jätetään pois. Mariorin liikutukseen ollaan sunniteltu lisättävän ohjasajoa. Se ei ole kovin jalkoja kuluttavaa ja äiti on kiinnostunut siitä. Muutenkin Marsun liikutus alkaa siirtyä pitkälti äidille, sillä näillä näkymin mulla ja Allulla on muutto tiedossa kesän lopulla. Siitä lisää sitten. Nykyisellään Marsulle muutenkin riittää se 2-4krt liikkumista viikkoon. Se on myös rauhoittunut ratsastaessa huomattavasti. Tämä on äidille tietty  hyvä.

Tänään käytiinkin sitten pellolla. Tarkoitus oli vähän päästellä energioita, mutta poika oli hirmu rauhallinen, tai sitten sen kovaa ei Aluun kovaa jälkeen tunnukkaan niin vauhdikkaalta. Pari säälittävää pukkia tuli jota en ihmettele näin kevyen liikkumisen jäljiltä. Itselle oli pieni kulttuurishokki laskeutua yli 10cm matalammalle kuin mihin olen tässä tottunut. Nopeasti kuitenkin muistin miten Marsua "ajetaan". Mitään erikoista ei tehty, enkä vaatinut pojalta ihmeellisiä. Nautittiin vain lumesta ja laukantahdista.

Ja niin alkoi treenit tällekin vuotta

Eilen avattiin vuoden 2017 valmennus kausi, ja erittäin onnistuneesti. Oltiin Maijalla estevalkassa, vaikka matkustaminen -18 asteisessa talvisäässä ei olekkaan mielipuuhaa, ja hevosen sai loimittaa koppiin melko reilulla kädellä. Lähteä kannatti kuitenkin sillä saatiin aivan huippu avaus treeneihin.

Videolla näette päivän kaksi tehtävää ja niistä ne parhaat. Videossa vain pari pätkää siksi, ettei kännykkä suostunut siirtämään videoita koneelle, ja inhoan puhelimella editointia, eli se nyt on paras mihin pystyin. Mutta koko treenit meni hyvin joten huonoja pätkiä mula ei olisi edes ollut videoon laittaa.

Screenshot, laatu pahoittelut

Ensimmäisessä videoklipissä on rata. Radan korkeus oli 90-110cm lukuun ottamatta tuota ruskea valkoista pystyä joka jätetiin tarkoituksella pieneksi jotta saataisiin tehtyä odottava kuusi askelta tuolle vihreälle okserille. Ja kuten nähdä voi, tämä lyhyt rata onnistui paremmin kuin hyvin.

Toisessa pätkässä on innarit, ja kaksi askelta okserille. Okseri nousikin meille lopulta 115-120 cm korkeudelle. Huh. Tällä tehtävällä tuli muutaman kerran puomi mutta ei muuten mitään. Ette uskokkaan kuinka mahtavaa kaiken sen kieltelyvimman jälkeen onkaan treenit joissa ei ole kiellon kieltoa. Ei kertaakaan edes sellaista tunnetta että nyt se kieltäisi. Allun työmoraali oli korkealla, ja se teki hommia mielellään. Ihnaa ratsastaa hevosella joka tekee eikä vaan ole tekevinään.


Ainainen ongelma, tai no ei ainainen sillä ainakin Maija uskoo että vielä joku päivä se korjaantuu ja onhan se jo nyt korjaantunut paljon. Suoruus oikeassa kierroksessa. Vieläkin oikealle menevissä kaarteissa takapää elää omaa elämäänsä, mutta kuten innareilla näkyy, kaarteen jälkeen Allu suoristuu jo paljon nopeammin. Jes! Ensiviikolla tarkoitus olisi mennä tiistaina kouluvalkkaan ja torstaina esteille. Yritetään pinnistellä aika riittämään kahteen valkkaan viikossa, sillä ensi viikosta seuraava viikko saattaa jäädä välistä sillä viikolla kun on menoa sekä autokuskilla että minulla.

Tervetuloa 2017

Tosiaan, nyt eletään jo viidettä päivää tammikuuta. Niin se taas pärähti reippaasti uusi vuosi käyntiin.
Vuoden ensimmäinen viikko on tuonut mukanaan kovaa pakkasta ja iloista treeni mieltä. Maanantaina liikuttelin Allun pellolla, tai oikeastaan siellä me ollaan koko viikko menty. Kenttäkin olisi ok kunnossa, mutta otan peltokeleistä nyt kaiken irti kun niitä on.

Olemme pääasiassa tehneet pellolla väistöjä, kahdeksikkoja ja työstäneet laukkaa. Laukkaa on kiva työstää pellolla kun on lähes rajattomasti tilaa. Myös hyviä laukanvaihtoja on mahtunut ohjelmaa. Ja tottakai Allun mieliksi sitä rallitteluakin, ja kuskin "mieliksi" pari ilopukkia joissa pysyttiin mukana.

Tiistaina saatiin äiti Mariorin kanssa kaveriksi pellolle. Ja voi kuinka pieni suomimies tulikaan iloiseksi kun pääsi mukaan, vaikka jalkojen takia lähinnä käynnin muodossa, mutta silti. Mukana on kivempi kuin tallissa odottamassa.

Eilenkin me käytiin pellolla, aika lyhyesti tosin koska kamalan viiman ja kunnon pakkaslukemien johdosta oli jokseenkin kylmää kyytiä. Loimiakin sai laittaa reippaasti niskaan ratsastuksen ajaksi. Käveltiin vain kilometri pellolle, kierrettiin pelto ravia/laukkaa kertaalleen ja käppäiltiin takasin kotiin. Tuon enempää ei ollut meistä kumpikaan kiinnostunut menemään hyytävässä viimassa. Muutma kuva eilen tosin otettiin kun aurinko paistoi. Tällaisia poseeraus kuvia vain kun eihän kukaan olisi tuonne pellolle kameran kanssa tullut palelemaan. Mutta perempi nämäkin kuvat postausta elävöittämään kuin ei mikään.

Tänään Allu sai pakkasen takia vaparin, mutta huomenna pääsään taas treenin makuun Maijan estetreeneissä. Maneesissa lämpöjen pitäisi olla nollan tienoilla. Kyllä kelpaa. Ainoa mutta on kuljetus johon vaaditaan kyllä hevoselle useampi palttoo. Mutta kyllä sitä viime talvenakin kuljettiin jopa -25 keleillä.

Tällaista. Loppu viikosta sitten valmennuspostausta mikäli kamera ei hyydy kylmästä.