Tarinoita Puolanpojasta: Luukku 6: Miten meistä tuli me

Moikka ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Ennen varsinaista luukkua parit kuulumiset eiliseltä. Meillä kävi eilen eläinlääkäri ja raspattiin hampaat ja rokotettiin. Eli ratsiin pääsen rokotusten takia vasta maanantaina seuraavan kerran, ja huomena saa käydä kevyellä lenkillä. Viimeistään 3 kuukauden kuluttua täytyy antaa tehosteet ja sit on aluetason rokotukset voimassa ;).

Mutta nyt siis tällainen "Miten meistä tuli me" postaus, eli siis miten meille tuli hevosia, ja mitä meidän matkalla tähän hetkeen on tapahtunut.

Me alettiin etsiin hevosta muistaakseni joskus 2010 joulukuussa. Äiti halus meille varman, +10 vuotiaan, rauhallisen opetusmestari suokin. Käytiin sitten katsomassa monia heppoja, mutta sitä oikeeta ei löytyny vaikka meillä oli kokeneempiakin ihmisiä tukena, niin ei siltikään.

Laajennettiinkin sitten hiukan haku ehtoja ja läydettiin täydellinen eestinhevonen.
Se oli ruuna. Se kuunteli mua paremmin kuin mikään muu heppa oli ikinä kuunnellu. Sillä oli upeet liikkeet ja niillä liikkeillä olis irronnu kouluradoilta hyviä prosenteja. Esteistä en sitten tiennyt, en ikinä kokeillut. Koeratsastuksessa se nosti laukat ihan täydellisesti! Ja sen liikkeet oli tasaset, ihanat!
Tultiinkin sitten hakeen se koeajalle ja sehän ei siis tullut meille kotiin vaan yhden tutun tallille, koska meillä ei vielä ollut tallia (Vanhaan talli rakennukseen rempattiin karsinapaikat kesällä 2011).
Mutta siitä alko todellinen helvetti! Tää täydellinen hevonen muuttu totaaliseks hirviöks kun sillä ratsasti yksin. Itse en saanut ratsastaa sillä kuin koeratsastuksen koska se oli liian vaarallinen yksin mentäessä. Se oli niin läheis riippuvainen. Ehkä sen olisi saanut paremmaksi (läheisriippuvuutta hellitettyä) sitkeällä treenillä, mutta me palutettiin se, koska ei haluttu niin haastavaa ensi hevosta.
Taas oltiin lähtö ruudussa.

No, joitain heppoja koiteltiin tässä välissä, kunnes saatiin tieto että Virossa ois eestinhevostamma, Estrella II. No meillä ei ollut sitten mahkuja lähtee katsoon sitä, joten kyllä, ensikertalaiset hevosen ostajat ostivat kuvien, videoiden ja puheiden perusteella hevosen. Ja tiin meille tuli Sipsi.
Ja onneksemme tämä tamma oli meille täydellinen. Sopi sekä mulle että äidille. Sipsi tuli meille muistaaksen maaliskuussa 2011. Se tuli saman tutun tallille kuin tuo ensimmäinenkin hevonen. Itse en ratsinut sillä juuri lainkaan kun se ei ollut meillä, koulun ja sen takia ettei siellä ollut kenttää ja se oli hiukan hankala maastossa.

Kesä läheni ja etittiin Sipsille kaveria, jotta voitais siirtää se kavereineen meille kotiin. Sopivaa vain ei tuntunut löytyvän. Mutta sitten me kuultiin R.R. Mariorista, raviurallaan "ei niin onnistuneesta" suokista. Ja se tuotiinkin meille KT:n maneesille koitettavaks kun olin siellä 2011 pääsiäisleirillä. Muistan vaan et Marsu tuntu tosi vahva suiselta ja oudolta, mutta tykkäsin siitä. Ja seuraavana päivänä se oli meidän. Sitten toukokuussa Sipsi, Mariori ja meidän yhden tutun suokki tuli meille. Tona 2011 kesänä Sipsi liho ihan hirmusesti koska ne oli n. 3 kilsan päässä laitumella ja ei sit pystytty liikuttaan sitä. Siitä tuli järkyttävä tankki. No syksyllä alkoi sitten kuntokuuri ja tammasta saatiin kevääseen mennessä sellanen, että käytiin ekat koulukisat.

2012 kesällä kisailtiin 40-70 senttiä ja Mariorilla parit ristikko luokat. Talvellakin käytiin jotain kisoja. Sitten Sipsi taas hiukan pyörähti (ja nytkin se on hiukan pyöree :D) Sipsi nimittäin kerää joka syksy semmosen ihme talvivaraston joka sitten talvella häipyy pois. Onneksi.

No tää kesä tas kisailtiin 80 senttiä ja Mariorilla 60 senttiä. Me saatiin aluelupa ens vuodelle ja tässä sitä nyt ollaan. Kukaan ei niinä alkuaikoina ois varmaan uskonut, en edes minä että joskus oltaisiin tässä tilanteessa, matkalla aluetasolle. Ja molemmilla hepoilla. Ja mä uskon että ens kesänä pääsen Sipsillä aluekisoihin. Mariorilla tavoitteena ois loimihaanloikat.
Mutta tärkeintä on se, että löydettiin just nämä hevoset meille. Ja sitten joskus kun tulee aika jättää näille ponskeille hyvästit, niin tiedän että tätä aikaa voin muistella parhaana aikana elämästäni!

Kommenttia saa antaa. Liian pitkä, sopiva lyhyt? Ja muistakaa toi linkkaa blogisi luukussa nro. 5!

Olen puhunut, -Kiitos-!