lauantai 11. lokakuuta 2014

Vannoutunut esteratsastaja koulukisoissa

Otsikko kertookin jo aika paljon. Tänään siis molemmilla hevosilla Starr-tallilla seurakoulu kisoissa joissa Mariorilla Hec ja Sipsillä He B josta myös tuli voitto! Perehdyn nyt hiukan molempien ratoihin tarkemmin tekstin muodossa.

Mariorin Ceen verkka onnistui aika hyvin mutta radalla sitten laittoi hiukan no, Mariorimaiseen tapaan ranttaliksi. :D Ensimmäinen tuomarin tervehdys pysähdys ei oikein sujunut, käänsi pyllyn tuomarille, joten jouduttiin tekemään voltti.  Parhaat pisteet (7) tuli BH lävistäjältä jossa oli käyntiin siirtyminen. Laukoista saatiin kommenttia että rauhallisemmin, joka on ihan totta, mutta Mariorin paikka on sittenkin esteradoilla ei koulussa.:D Tuo Ceen rata oli C-merkin kouluahjelma 1997 jos joku haluaa sen googlata ja katsoa mitä se sisällään piti. Mariorin luokassa oli meidän lisäksi 2 muuta. Ja meidän prosentit oli 55,6.

Sipsillä menin Helppo B/ K.N.- special 2009 ohjelman. Muuten paperi koostui 6 ja 7 mutta yksi nelonen tuli lävistäjältä jolla oli käyntiin siirtyminen jonka unohdin, joten siitä tuli 2 pisteen miinustus. Muuten rata sujui hyvin ja prosentteja saatiin 62. Kommentteina oli muummuassa: hyvä harmonia ja todella tasainen. Treeneissä päin pyllyä mennyttä laukka lävistäjääkin kehuttiin mallikelpoiseksi ja saatiin siitä 7. Sipsin luokassa kaksi ratsukkoa meidän lisäksi ja me siis voitettiin. En meinannut uskoa kun koulukisat ja kaikkea, mutta ihmeitä näimmä tapahtuu. :D

Videoita ei ole, koska ratavideoiden lataaminen olisi kestänyt varmaankin taas seuraavat kaksi päivää, mutta kuvia löytyy reilusti! :)




























Kuvia ei ole muokattu, mutta suurinosa oli ihan hyviä joten en jaksanut alkaa näitä sitten muokkaamaan.

2 kommenttia :

  1. Sun pitäs opetella laukkaan Mariorin kans rauhassa ennen kun voit mihinkä kisoihi mennä, ei pahalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaij...mitenhän tänkin taas ottais? Noi oli hyvin pienet seurakisat ja sinne mennään että saataisiin kokemusta hevoselle. Mariori on vielä niin sanottu hiomaton timantti ja ei osaa kaikkea. Laukka hijoutuu menemällä ja tekemällä. En mä sillä mihinkään aluekisoihin meniskään koulua vetämään, mutta pikku seura harkkari kisat, hei c'moon. Oon puhunu tästä itseeni kokeneempien hevosihmisten kanssa, ja hekin ovat sitä mieltä että helpot koululuokat tekee ainoastaan hyvää Mariorille. En tiedä koskiko kommenttisi myös esteitä, mutta sama niihinkin koskee. Jälleen olis hauska tietää kuka on kommentin takana kun noin hyvin tuntuu meidän asiat tietävän...

      Poista